« Takaisin

Kontiolahti ja Liperi neuvottelevat uuden yhteistyösopimuksen Josek Oy:n kanssa

Kontiolahti ja Liperi neuvottelevat uuden yhteistyösopimuksen Josek Oy:n kanssa

Kontiolahden ja Liperin kunnat haluavat neuvotella uuden yhteistyösopimuksen Joensuun Seudun Kehittämisyhtiö Josek Oy:n kanssa. Kunnat ovat esittämässä, että nykyinen yhteistyösopimus Josek Oy:n kanssa päättyy vuoden 2018 loppuun. Kuntien pyrkimyksenä on neuvotella uusi sopimus ensi vuoden aikana, jotta yhteistyötä päästään jatkamaan heti vuoden 2019 alusta.

Kuntien rooli elinvoiman edistäjinä korostuu jatkuvasti, joten nykyistä toimintamallia halutaan muovata sen mukaan. Kunnissa on vahva halu palvella yrityksiä uudella tavalla, joten resursseja on kohdennettava tulevaisuudessa mahdollisimman tehokkaasti. Tarkoituksena on saada aikaan toimintamalli, joka tuottaa kasvua, kehitystä ja työpaikkoja alueelle. Kontiolahden ja Liperin tavoitteena on lähteä rakentamaan toimintamallia välittömästi yhteistyössä Josekin ja sen omistajakuntien kanssa.

Sopimusneuvotteluissa on tarkoitus sopia Liperin, Kontiolahden ja Josek Oy:n vastuunjaot uudestaan. Neuvotteluissa määriteltäisiin yhteistyömuodot, joiden pohjalta rakennetaan uusi rahoitusmalli. Lisäksi sovitaan muun muassa palvelusisällöistä ja raportoinnin muodoista sekä omistajakuntien roolista ja vastuusta toiminnan seurannassa ja kehittämisessä.

Asia on käsittelyssä molempien kuntien kunnanhallituksissa 27. marraskuuta, ja asiasta päätetään kunnanvaltuustoissa Kontiolahdella 11.12. ja Liperissä 18.12.