Sisältöjulkaisija

angle-left Vuoden sisäilmateko -kunniakirja Kontiolahden kunnalle ja Sisäilmatalolle

Vuoden sisäilmateko -kunniakirja Kontiolahden kunnalle ja Sisäilmatalolle

Itä-Suomen aluehallintovirasto on myöntänyt vuoden 2018 sisäilmateko -kunniakirjan Kontiolahden kunnalle ja Sisäilmatalo Kärjelle esimerkillisestä lapset ja nuoret huomioon ottavasta Sisäilmakummi-toiminnasta.
Vuoden sisäilmateko 2018 -tunnustuksen saajilla on perehtyneisyyttä aiheeseen, vahvaa asiantuntijuutta sekä kykyä uudenlaiseen yhteistyöhön, perusteluissa todetaan. Tunnustuksen saajat ovat osoittaneet erityisen hyviä viestinnällisiä taitoja lasten ja nuorten ollessa kohderyhmänä haastavasta aiheesta. Ennen kaikkea tunnustuksen saajat ovat osoittaneet positiivista asennetta sekä halua kehittää käytössä olevia menettelytapoja, joiden avulla sisäilma-asioita lähestytään uudella, aktiivisella sekä rohkealla tavalla, Avin tiedotteessa todetaan.

Sisäilmakummi-toiminnan tavoitteena on lisätä tietoisuutta ja hälventää sekä oikaista mahdollisesti väärän tiedon aiheuttamaa huolta. Erityisen merkitykselliseksi Itä-Suomen aluehallintovirasto arvioi toteutustavan, jossa lapsille ja nuorille puhutaan asioista suoraan ja avoimesti, mutta oikea taso huomioon ottaen. Lapsia ja nuoria kuunnellaan ja kuullaan sekä varataan heille vaikutusmahdollisuuksia.

Lue koko Avin tiedote