Sisältöjulkaisija

angle-left Kontiolahti loikkaa rohkeasti uuteen toimintamalliin

Kontiolahti loikkaa rohkeasti uuteen toimintamalliin

Kunnan strategiassa yhtenä tavoitteena on rakentaa rohkeinta työnteon ja yrittämisen ympäristöä. Mitä on rohkeus? Voiko kunta tai viranhaltija toimia rohkeasti?

Kunnan strategiassa yhtenä tavoitteena on rakentaa rohkeinta työnteon ja yrittämisen ympäristöä. Mitä on rohkeus? Voiko kunta tai viranhaltija toimia rohkeasti?

Rohkea toiminta kuulostaa alkuun jotenkin erikoiselta julkisen sektorin toimintapolitiikassa. Kuitenkin jatkuvasti kiihtyvässä muutostahdissa ja nopeasti liikkuvan ja jaettavan tietosisällön infoyhteiskunnassa on rohkeus muuttunut lähes välttämättömäksi osaksi työkulttuuria ja jokaisen työpäivää.

Rohkeus merkitsee entisestä luopumista ja uuden oppimista, jatkuvaa kehittymistä ja kokeilujen tekemistä. Rohkeus mahdollistaa sen, että voimme aiempaa nopeammin vastata yrittäjien, asukkaiden ja työntekijöiden tarpeisiin.

Kontiolahti on vuoden alusta loikkaamassa uuteen toimintamalliin yritysten hyväksi. Kontionloikka Oy palvelee yritysten kasvu- ja kehittymistarpeita. Samanaikaisesti Kontiolahden Yrityspalvelu Oy huolehtii yritysten tilatarpeista ja auttaa yrityksiä kasvuun tarjoamalla yrityksille kunnan alueella sijaitsevia teollisuus- ja toimitiloja. Kontionloikka Oy:lle on rekrytoitu yritysvalmentaja Jarkko Peiponen ja molemmille yhtiöille yhteinen toimistoassistentti Kati Kukkonen.

Kunnan ja Kontiolahden yrittäjät ry:n yhteistyö on ollut tiivistä viime vuosina. Yhteisesti on järjestetty tilaisuuksia ja tapahtumia, suunniteltu koulutuksien sisältöjä ja valittu vuosikohtaiset kehittämisteemat. Yhteistyö tiivistyy entisestään ensi vuonna, kun yrittäjien hallituksessa toimii Kontiolahden Yrityspalvelu Oy:n toimitusjohtaja Annu Ahonen.

Elinvoiman edistämisen eteen töitä kunnassa paiskivat kaikki työntekijät. Yritysten kannattaa silti ensisijaisesti ottaa yhteyttä kunnanjohtajaan, yritysvalmentajaan ja yhtiöiden toimitusjohtajaan. He haluavat kuulla yritysten toiveita siitä, kuinka kasvun esteitä voidaan poistaa ja mahdollistaa menestyminen.

Tulevat yritysvalmentaja ja toimistoassistentti loikkaavat portailta