Vuokraoikeuden siirto, teksti

Kunnan vuokratontilla sijaitsevan rakennuksesi omistajavaihdoksen yhteydessä tulee sinun tontin uutena haltijana ilmoittaa vuokranantajalle eli kunnalle vuokralaisen vaihtumisesta. Me päivittämme vuokralaskutustiedot, ettei seuraava tonttilasku mene entiselle vuokralaiselle ja toimitamme siirtoasiakirjan sinulle, uudelle vuokralaiselle. Muistathan ilmoittaa vuokralaisen vaihtumisesta myös vesihuollon laskutukseen.

Sinun tulee tämän lisäksi hakea vuokraoikeuden tai sen siirron kirjaamista maanmittauslaitokselta 6 kuukauden kuluessa siitä kun vuokratontilla olevan rakennuksen kauppakirja tai muu luovutuskirja on allekirjoitettu.

Vastaavat siirrot tulee tehdä myös silloin kun esimerkiksi perukirjan tai testamenttisaannon perusteella rakennuksen omistajasuhteissa tapahtuu muutoksia.

Edellä mainituista siirroista ilmoitusvastuu on uudella vuokralaisella.

 

Asset Publisher

LEENA SIPILÄ

SUUNNITTELUAVUSTAJA
0400 621 001
leena.sipila@kontiolahti.fi