Sisältöjulkaisija

angle-left Haku Kontiolahden kunnan kesätyöpaikkoihin on alkanut

Haku Kontiolahden kunnan kesätyöpaikkoihin on alkanut

Kontiolahden kunnan kesätyöpaikkojen haku on käynnistynyt 18.3. Kesätyöpaikkoja voivat hakea tänä vuonna 16 vuotta täyttävät ja tätä vanhemmat kontiolahtelaiset koululaiset ja opiskelijat.

Tarjolla on mielenkiintoisia paikkoja muun muassa kulttuurikaapparille, kunnan toiminnasta somettajalle, lasten kerho-ohjaajalle sekä keittiö-, siivous- tai ulkotöiden tekijöille. Etusijalla ovat ne hakijat, jotka eivät ole aiemmin olleet kunnalla kesätöissä.

Hakuaikaa on 12. huhtikuuta kello 15 saakka.

Lisäksi yritysten, järjestöjen ja kotitalouksien tarjoamiin kesätyöpaikkoihin haku tapahtuu suoraan kyseessä olevalle työnantajalle. Näiden paikkojen hakuaika voi olla eri kuin kunnalla. Kontiolahden kunta tukee myös nuorten kesäyrittäjyyttä.

Lisätietoa kesätyöpaikoista

Hae paikkaa