Sisältöjulkaisija

angle-left Kunnan henkilöstön toteuttamia kehittämistekoja on palkittu

Kunnan henkilöstön toteuttamia kehittämistekoja on palkittu

Kontiolahden kunta on palkittu Tekoja tiskiin -haastekilpailussa. Kontiolahti oli yksi palkituista, kun kuntatyöpaikkoja ja työntekijöitä sai tunnustusta tuloksellisesta työelämän kehittämistyöstä ja -myönteisyydestä. Palkinnot myönsi Kunteko 2020 – kunta- ja maakunta-alan työelämän kehittämisohjelma.

Innostavat teot -sarjassa palkituiksi tulivat teot Iloa ja tilataidetta arkiympäristöön sekä Kodin ja koulun päivä / kouluruoka 70 vuotta. Iloa ja tilataidetta liittyy meluvalleihin tehtyihin lumiukkoihin. Kodin ja koulun päivänä puolestaan huoltajille tarjottiin maksuton kouluruokailu.

Lisäksi kunniamaininnan sai kunnassa tehty koulujen ja päiväkotien kehittämistyö, jota tuotiin Tekojen torilla esille. Innostavien tekojen lisäksi Kontiolahden kunta sai organisaatiokohtaisen Ihmeiden tekijät -palkinnon.

Lue koko tiedote
Tutustu Kontiolahdelta ilmoitettuihin kehittämistekoihin