Yleistä varhaiskasvatuksesta sisältö

Tärkeä tehtävämme on edistää lasten kokonaisvaltaista kasvua, kehitystä ja oppimista. Toimimme siten, että opeteltavat tiedot ja taidot vahvistavat tasa-arvoa sekä lapsesi osallisuutta ja aktiivista toimijuutta yhteiskunnassa.

Noudatamme toiminnassamme varhaiskasvatuslakia ja -suunnitelmaa, jonka tehtävänä on tukea ja ohjata varhaiskasvatuksen järjestämistä, toteuttamista ja kehittämistä. Edistämme laadukkaan ja yhdenvertaisen varhaiskasvatuksen toteutumista varhaiskasvatussuunnitelman mukaisesti. Painotamme toiminnassamme positiivista pedagogiikkaa, lapsesi vahvuuksien tukemista ja liikunnallisuuteen ohjaamista.

Voimme järjestää lapsellesi toiminnan kunnallisessa päiväkodissa, perhepäivähoidossa, avoimessa varhaiskasvatuksessa tai yksityisessä päiväkodissa.

Varhaiskasvatuksen tietovaranto - Varda

Varhaiskasvatuksen tietovaranto (Varda) on uusi kansallinen tietovaranto, joka sisältää tietoja varhaiskasvatustoimijoista, varhaiskasvatuksen toimipaikoista, varhaiskasvatuksessa olevista lapsista, lasten huoltajista ja varhaiskasvatuksen henkilöstöstä.