Italian matka

Sunnuntai 10.5.2015

Äitienpäivänä 10.5.2015 lähdin matkustamaan kohti Sisiliaa viimeiseen hanketapaamiseen. Hyvästeltyäni perheeni lensin ensin Joensuusta Helsinkiin, sitten Helsingistä Roomaan ja lopulta Roomasta Palermoon, Sisiliaan. Rooman lentokentällä tapasin tutun Turkin Comenius-tiimin ja matkustimmekin samalla lennolla Palermoon. Palermon lentokentällä oli lämmin vastaanotto. Sisilian koulun koordinaattori Rita kollegoineen oli vastassa meitä. Pääsin Ritan työkaverin Giusyn ja hänen miehensä kyydissä majoituspaikkaani.

Maanantai 11.5.2015

Aamiaisella tapasin projektin aikana jo tutuksi tulleita Comenius-ystäviä. Oli jälleen hienoa tavata heidät. Bussi haki meidät hotellilta ja menimme vierailemaan koululle. Koulun nimi on Direzione Didattice Statale "Giovanni Falcone". Koulu oli koristeltu kauniiksi ja kansallispukuiset lapset olivat jo koulun portaikossa vastaanottamassa meitä. Rehtori piti italian kielellä tervetulopuheen, jonka tulkki käänsi meille englanniksi. Lapset esittivät meille sisilialaisia kansantansseja ja lauloivat monta laulua. Lapset esittivät myös näytelmän Carinin paronittaresta. Meille esiintyi myös paikallinen tenorilaulaja, joka lauloi meille vahvalla ja kauniilla äänellään mm. tunnetun Volare-kappaleen. Saimme yhtyä kertosäkeeseen. Kaikkien tässä projektissa mukana olevien maiden kansallislaulut soitettiin juhlassa. Kuuntelimme kaikki kansallislaulut seisten. Oli juhlava tunnelma ja jokainen sai laulaa oman maansa kansallislaulun tässä kansainvälisessä kokoontumisessa.

Juhlan päätteeksi saimme vapauttaa ilmapalloja taivaalle. 1600-luvulla rakennettu koulurakennus oli alun perin nunnaluostari, ja sieltä sisäpihalta päästämämme ilmapallot nousivat kauniisti taivaalle. Juhlan jälkeen tutustuimme koulun luokkiin ja tiloihin. Kahvi- ja espressotauon jälkeen ohjelmassa oli Comenius-projektityöskentelyä. Seurasimme esityksen Italian koulujärjestelmästä, vaihdoimme lahjat, maskotit ja päiväkirjat. Sain Suomen nallekarhumaskotin ja runsaasti eri maista olevilla merkinnöillä varustetun päiväkirjan koti-Suomeen vietäväksi.

Kouluvierailun jälkeen söimme lounasta paikallisessa ravintolassa meren rannassa. Sisiliaiset osoittavat vieraanvaraisuutta tarjoamalla runsaasti hyvää ruokaa. Tämä ruokailu kesti reilusti yli kaksi tuntia ja olo oli todella kylläinen lopulta. Nautimme mm. simpukoita ja mustekalan paloja sisältävää merellistä salaattia, pastaa ja miekkakalaa. Söimme myös kokonaisia pikkumustekaloja, joissa oli kaikki kahdeksan lonkeroa laskettavissa.

Illalla vierailimme Carinin linnassa.

Tiistai 12.5.2015

Ensin vierailimme Monrealen katedraalissa. Sitten vierailimme Palermossa Boteron näyttelyssä, jonka aiheena on Kristuksen kärsimysnäytelmä. Boteron maalauksissa kaikki ihmiset ovat pulleita, mikä on erikoista, sillä Kristuksen elinaikana ihmiset eivät pääsääntöisesti olleet pulleita. Sitten vierailimme Palatine-kappelissa. Lounaaksi söimme tyypillistä sisilialaista ruokaa. Lounaan jälkeen kävelimme Palermon historiallisen keskustan läpi. Näimme katedraalin, Politeaman, Massimo-teatterin, Piazza Pretorian ja kaupungintalon. Kävelimme läpi Ruggero Settimo –kadun. Palermo on kaunis ja historiallinen kaupunki.

Keskiviikko 13.5.2015

Teimme retken Segestaan ja vierailimme huomattavan hyvin säilyneen n. 2500 vuotta vanhan doorilaisen Segestan temppelin luona. Tämän jälkeen teimme retken Trapaniin. Kävimme lautalla historiallisella Mozian saarella, missä vierailimme museossa. Runsaan lounaan jälkeen vierailimme suolamuseossa Trapanissa.

Illalla teimme retken ylös vuoristoon Ericen kylään. Bussimme ajoi sinne kiemurteleviä serpentiiniteitä pitkin. Matkan varrelta oli kauniit näkymät alas Trapanin kaupunkiin. Toisaalta hieman pelotti, sillä näkyvyys tiellä oli aika huono eikä voinut tietää, mitä mutkan takaa ilmestyy. Siksi bussikuski tööttäsikin aina ennen mutkaan tuloa. Hän ilmoitti siten mahdollisille muille liikenteessä olijoille, että täältä on bussi tulossa.

Torstai 14.5.2015

Matkustin Pisan kautta Firenzeen, jossa tapaamisen ohjelma jatkuisi perjantaina. Kävimme Turkin tiimin kanssa kuuluisan Pisan kaltevan tornin luona. Kallellaan oleva torni on erikoisen näköinen ja erittäin suosittu nähtävyys. Lapsilla oli ohjelmassa suunnistusta Firenzessä Ruusu-puutarhassa (Rose Garden).

Perjantai 15.5.2015

Vierailimme aamulla Firenzen koulussa. Sielläkin meitä oli heti ovella vastassa iloinen lapsijoukko, joka piteli itse askartelemiaan isoja tervetulojulisteita. Lapset myös heiluttelivat Italian lippuja. Matkallamme koulun liikuntasaliin koulun oppilaat antoivat kaikille vieraille kauniin kukan ja kun kävelimme lapsista muodostetun pienen kujan läpi, lapset heittelivät päällemme kukan terälehtiä. Liikuntasalissa oli tervetulojuhla. Englannin opettaja tulkkasi rehtorin italiankielisen tervetulopuheen meille englanniksi. Oppilaat esittivät nokkahuilunsoittoa, laulua ja italialaisia tansseja. Yleisökin pääsi mukaan tanssileikkiin. Lapsille oli sitten vuorossa perinteisiä italialaisia pelejä ja leikkejä. Välipalaksi nautimme tyypillisiä italialaisia ruokia, jälkiruokia ja leivonnaisia, joita henkilökunnan jäsenet olivat meille valmistaneet. Nutella-pöydässä oli tarjolla Nutella-herkkuja. Sitten siirryimme yläkoululle. Siellä oppilaat soittivat meille taidokkaasti monta musiikkikappaletta, mm. Final countdown ja Smoke on the water. Orkesteri sai raikuvat suosionosoitukset.

Iltapäivällä vierailimme Firenzen kaupungintalon Palazzo Vecchion museossa ja tornissa. Sitten kävimme Santa Maria Del Fioressa, joka on Firenzessä sijaitseva katedraali. Filippo Brunelleschin suunnittelema suuri kupoli hallitsee koko Firenzen kaupunkimaisemaa.

Lauantai 16.5.2015

Vierailimme Santa Croce –kirkossa, jossa on mm. Michelangelon ja Galileo Galilein haudat. Osa kirkon arvokkaista maalauksista oli kärsinyt kovasti Arno-joen viimeisimmästä tulvasta vuonna 1966.

Seuraavaksi ohjelmassa oli koskenlaskua kumiveneissä Arno-joella. Saimme ihailla Firenzen maisemia joelta käsin ja pidimme myös pienen leikkimielisen joukkuekisan melomisessa. Alitimme meloessamme mm. Firenzen vanhimman sillan Ponte Vecchion, joka on rakennettu vuosina 1335-1345 ja joka on ainoa silta, jota ei räjäytetty toisen maailmansodan aikana. Alun perin Ponte Vecchiolla työskentelivät teurastajat, nahkurit ja sepät. Hajun ja metelin vuoksi heidät häädettiin sillalta vuonna 1593. Sillalle haluttiin kauneutta tilalle. Sillalla onkin nykyisin lähinnä kultasepänliikkeitä.

Firenze on Toscanan alueen pääkaupunki Italiassa. Renessanssin aikaiset rakennukset ja taideaarteet tekevät Firenzestä yhden Euroopan suosituimmista matkailukaupungeista. Kuvanveistäjän ja taidemaalarin Michelangelon veistämä suuri marmoriveistos Daavid vuodelta 1504 on kenties yksi kuuluisimmista Firenzen veistoksista. Alkuperäinen 5-metrinen veistos sijaitsee Accademia Galleryssä. Veistoksen jäljennös on veistoksen alkuperäisellä paikalla Palazzo Vecchion ulkopuolella.

Illalla pidimme pitsajuhlat, jolloin hyvästelimme toisemme. Tunnelma oli haikea. Projektin myötä kaikki opettajat ja oppilaat saivat hyviä ystäviä Euroopan eri maista. Italian tapaaminen oli hieno päätös hienolle projektille. Minä edustin Suomea ja Lehmon koulua yksin tässä tapaamisessa ja vein terveisiä Lehmosta Italiaan. En kuitenkaan tuntenut oloani yksinäiseksi Italiassa. Kahden vuoden aikana tutuiksi tulleet Comenius-ystävät pitivät minulle seuraa.

Sunnuntai 17.5.2015

Kotimatka alkoi aamulla klo 9.30, kun taksi tuli hakemaan minua hotellilta. Lensin Wieniin Itävaltaan, missä odotin viisi tuntia. Sitten lensin Helsinkiin. Seitsemäs ja viimeinen Italian matkan lento oli Helsingistä Joensuuhun. Matkustettuani 15,5 tuntia olin kotona Lehmossa väsyneenä mutta onnellisena. Italialaiset olivat sydämellisiä ja vieraanvaraisia isäntiä tässä viimeisessä yhteisessä hanketapaamisessa. Tapaamisesta jäi kauniit muistot, jotka jakaisin koko Lehmon koulun väelle pian.

Kansainvälisyysterveisin, Anu Hurskainen

Yhteystiedot

Lehmon koulu
Kylmäojantie 6
80710 Lehmo

Rehtori
Antti Väänänen
p. 050 514 0995
antti.vaananen@
kontiolahti.fi

Apulaisrehtori
Sonja Hurskainen
p. 050 428 5091
sonja.hurskainen@
kontiolahti.fi

Koulusihteeri
Taimi Pakarinen
p. 050 364 9697
taimi.pakarinen@
kontiolahti.fi

Opettajainhuone
p. 050 365 3850