Kunnanjohtajan blogi

Kontiolahden kunnanjohtaja Jere Penttilä kirjoittaa blogia, jossa hän käsittelee pääasiassa kunnan ajankohtaisia asioita, julkisen sektorin tilannetta sekä elinvoimaa edistäviä asioita.

Lukekaa, kommentoikaa ja ottakaa tarvittaessa yhteyttä!

Vuoden 2014, 2015 ja 2016 blogit löytyvät vasemmasta navigaatiosta. Alhaalta löytyy aina uusin kirjoitus.

 

Kontiolahdella menee hyvin - henkilöstölle kiitos- ja kahvitilaisuus syksyllä

Kontiolahti on saanut viime aikoina keinua taas hyvien uutisten laineilla:

  • Kunnan talous saatiin käännettyä kolmen alijäämäisen vuoden jälkeen ylijäämäiseksi
  • Elinkeinopoliittisen mittariston mukaan kontiolahtelaiset yritykset ovat aiempaa tyytyväisempiä kuntaan
  • Yritysten lukumäärä on kasvanut
  • Asukasmäärän kasvu on ollut Itä-Suomen nopeinta, erityisesti syntyvyys on edelleen korkea
  • Kontiolahti oli ylivoimaisesti muuttovetovoimaisin kunta koko Itä-Suomessa ja valtakunnassakin 13.
  • Kontiolahden ikärakenne on valtakunnan 14. nuorin
  • Kunnan asukkaat ovat THL:n sairastavuusindeksin mukaan keskimääräistä selvästi terveempiä
  • Kunnan järjestämien palvelujen kustannukset ovat kaikilla toimialoilla valtakunnan tehokkaimpien joukossa
  • Asukkaat ovat tyytyväisiä kunnan palveluihin, erityisesti päivähoito- ja perusopetuspalveluihin
  • Kunnallinen koulu- ja lähipalveluverkko on erinomainen
  • Henkilöstön työolobarometrin tulokset olivat hyvät
  • Organisaatiouudistus saatiin keskustelujen jälkeen sovittua hyvässä hengessä
  • Työttömyysaste on maakunnan alhaisin
  • Toimielinten kokoukset ovat rauhallisia ja yleinen ilmapiiri on positiivinen
  • Kunta on kuntalaisten yhteisö. Ilman aktiivisia ja reippaita kuntalaisia Kontiolahti ei olisi Kontiolahti.

Kaikki edellä mainitut asiat ovat pitkäjänteisen työn tulosta. Sitoutuneet ja kokonaisuuksia hahmottavat luottamushenkilöt ovat linjanneet strategiat sekä suuntaviivat ja samalla myös sitoutuneet niihin ja tehneet oikeita päätöksiä. Heidän panos on ollut korvaamaton.

Osastopäälliköt ja kaikki esimiehet ovat toteuttaneet linjauksia ja vieneet asioita ripeästi eteenpäin. Ilman moderneja esimiehiä eivät asiat olisi näin hyvin.

Työntekijät ovat olleet mukana muutoksessa ja joustaneet ja etsineet työyksiköissä uusia keinoja työprosessien järkevöittämiseksi. Suurin kiitos kuuluukin heille. He ovat kunnan edusmiehiä ja usein heidän kauttaan muodostuu kuntalaisille mielikuva kunnasta.

Kun kesälomilta palataan, järjestetään henkilöstölle kahvi- ja kiitostilaisuudet hyvin menneestä viime vuodesta ja kuluvasta alkuvuodesta. Samalla käynnistetään pohdinta, miten saamme yhdessä säilymään kunnan tilanteen hyvänä jatkossakin. On edelleen myös monta asiaa, joissa on vara parantaa.

Moni asia uhkaa kääntyä ikääntymisen, maakunnan väestön ja yrittäjien vähenemisen takia heikompaan suuntaan. Joensuun kaupunkiseudulla meidän tulee kuitenkin keksiä keinot positiivisen kehityksen jatkumiseen.

Ennen kuin toden teolla ryhdymme juonimaan uusia rakentavia ideoita, toivotan henkilöstölle, luottamushenkilöille, yhteistyökumppaneille ja kaikille kuntalaisille oikein mukavaa ja rentoa kesää!


Kommentoi
Anna palautetta blogista tai yksittäisestä blogi-kirjoituksesta.
Kenttä on pakollinen.
Kenttä on pakollinen.
Yksilöivä teksti

Yhteystiedot

Kunnanjohtaja
Jere Penttilä
p. 050 432 7600
jere.penttila@
kontiolahti.fi