Portugalissa.png

Portugalissa marraskuussa 2013

Ensimmäinen projektitapaaminen järjestettiin Portugalissa, Alcaneden kylässä  5.11.2013-10.11.2013.

Ensimmäisessä projektitapaamisessa Portugalissa olivat edustettuina järjestävän maan  eli Portugalin koulun lisäksi koulut Romaniasta, Unkarista, Puolasta, Espanjasta, Suomesta sekä kaksi koulua Italiasta (toinen koulu Carinista, Sisiliasta, ja toinen koulu Firenzestä). Projektissa mukana olevan Turkin koulun edustajat eivät olleet mukana tässä tapaamisessa.

Lehmon koululta Portugaliin matkustivat englannin opettaja Anu Hurskainen ja luokanopettaja Päivi Mustonen. Portugalin tapaamisen aikana vierailimme Alcaneden kylän koulussa, jonka nimi on Agrupamento De Escolas D. Afonso Henriques. Koulun henkilökunta ja oppilaat ottivat meidät erittäin lämpimästi vastaan. Koulun nimessä on Portugalin ensimmäisen kuninkaan Afonso Henriquesin nimi. Nykyisin Portugali on demokraattinen tasavalta.

Portugalin projektitapaamisessa me läsnäolijat saimme tutustua toisiimme ja keskustella maidemme koulujärjestelmistä ja kulttuureista. Oli hienoa tutustua kollegoihin eri puolilta Eurooppaa. Alcanedessa saimme tavata myös paikallisen pormestarin, joka antoi meille lahjaksi Alcaneden viirin ja seinälautasen. Me majoituimme projektitapaamisemme ajan Alcaneden kylää lähellä olevassa isossa kaupungissa nimeltä Santarem. Tapasimme vierailumme aikana myös Santaremin kaupunginneuvoston edustajia. Suunnittelimme Comenius-projektimme sisältöjä ja aikatauluja kevääseen 2015 saakka. Tapaamisemme aikana tutustuimme Alcaneden, Santaremin ja Lissabonin nähtävyyksiin sekä paikalliseen ruokakulttuuriin.

Jokaisella projektissa mukana olevalla koululla oli Portugalissa mukana oman koulun maskotti. Suomen kansalliseläin on karhu, joten Lehmon koulun maskotiksi soveltui hyvin erään oppilaamme lahjoittama nallekarhu. Portugalissa vaihdoimme maskotteja. Lehmon koulun maskotti lähti vierailulle Romaniaan. Romanialaiset lapset saavat ensimmäisinä kirjoittaa englanniksi nallekarhumme mukana olevaan päiväkirjaan tietoja itsestään sekä sen, mitä terveellistä ruokaa he syövät ja mitä urheilulajeja he harrastavat. Me saimme Portugalin koulun maskotin ensimmäiseksi vierailemaan koulullemme. Portugalin maskotti esittää Portugalin ensimmäistä kuningasta Afonso Henriquesia, jonka nimi on myös Alcaneden koulun nimessä.

Seuraava projektitapaaminen on tammikuussa 2014 Unkarissa, jolloin nallekarhumme lähtee Romaniasta vierailemaan johonkin toiseen projektissamme mukana olevaan maahan.

Portugalin tapaamisesta jäi lämpimät muistot. Portugalilaiset olivat erittäin sydämellisiä ja vieraanvaraisia ihmisiä. He olivat järjestäneet erittäin monipuolisen ja mielenkiintoisen ohjelman projektitapaamisellemme ja järjestelyt toimivat hyvin.

Yhteystiedot

Lehmon koulu
Kylmäojantie 6
80710 Lehmo

Rehtori
Antti Väänänen
p. 050 514 0995
antti.vaananen@
kontiolahti.fi

Apulaisrehtori
Sonja Hurskainen
p. 050 428 5091
sonja.hurskainen@
kontiolahti.fi

Koulusihteeri
Taimi Pakarinen
p. 050 364 9697
taimi.pakarinen@
kontiolahti.fi

Opettajainhuone
p. 050 365 3850