Kontiolahden lukion esittely

Kontiolahden lukio aloitti toimintansa vuonna 1974. Lukiossamme opiskelee tällä hetkellä noin 200 opiskelijaa. Lukiomme viettää siis tänä vuonna 2024 50-vuotisjuhlaansa. Pääjuhla pidetään lauantaina 18.5.2024.

Kontiolahden lukion tehtävänä on taata opiskelijalle mahdollisuudet yleissivistävään ja ylioppilastutkintoon johtavaan koulutukseen ja antaa näin valmiudet jatko-opintoihin ja työelämään.

Lukiokoulutuksessa tuemme opiskelijoiden kasvamista tasapainoisiksi, sivistyneiksi ihmisiksi ja aktiivisiksi yhteiskunnan jäseniksi. Lukiossamme annamme opiskelijoille työelämän ja nuoren elämän kehittämisen kannalta tarpeellisia tietoja, taitoja ja valmiuksia. Tuemme myös opiskelijoiden valmiuksia kansainvälisyyteen, elinikäiseen oppimiseen ja itsensä jatkuvaan kehittämiseen.

Lukiomme erityisiä vahvuuksia ovat mm.:

- Sopivan kokoinen lukio, jossa kaikki tuntevat toisensa ja kokevat tulevansa hyväksytyiksi ja arvostetuiksi yhteisön jäseninä
- lukion ja sen opettajien antama vahva tuki opintoihin sekä pienet luokkakoot
- tukiopetusta aina tarvittaessa, peruskoulua kertaavat tukikurssit lukion alussa (englanti, ruotsi, matematiikka, äidinkieli)
- oma erityisopettaja Aleksi
- Lapin leirikoulu kaikille kakkosille
- Opintomatkat Helsinkiin sekä eri korkeakouluihin
- Euroopan leirikoulu, Erasmus-matkat, Berliinin matka saksan kielen opiskelijoille
- Urheilijoille (mm. salibandy) omat harjoitusvuorot ja lukion matkan lukioiden välisiin otteluihin
 

Opiskelijat saavat tietokoneet, mutta perinteisistä oppikirjoistakin pidetään kiinni

Painotamme monipuolista ja opiskelijalähtöistä opetusta, ohjausta ja oppimisen tukemista. Meillä opettaja tuntee oppilaansa ja osaa siten antaa kullekin henkilökohtaista ohjausta. Lukiolaisten tukena toimivat opiskelijahuollon ammattilaiset, opinto-ohjaaja, kuraattori, psykologi ja terveydenhoitaja. Lukiomme oma erityisopettaja antaa tukea oppimisvaikeuksissa ja omien oppimismenetelmien löytämisessä. Jokainen lukionsa aloittava opiskelija tekee opintojensa alussa oppimisvaikeuksia kartoittavan LUKI-testin.

Jokainen Kontiolahden lukiolainen saa opintojen aloituksen yhteydessä käyttöönsä kannettavan tietokoneen. Tietokoneita käytetään kaikissa aineissa oppimiseen ja verkossa työskentelyyn. Sähköinen oppiminen huipentuu näillä lukion antamilla koneilla tehtäviin sähköisiin ylioppilaskirjoituksiin. Arvostamme kuitenkin paljon myös perinteisiin oppikirjoihin tukeutuvaa oppimista. Opettaja saa opiskelijoita kuultuaan päättää käytetäänkö perinteistä kirjaa vai sähköistä oppimisympäristöä tai molempia. Monelle opiskelijalle oppiminen voikin olla parempaa perinteistä oppikirjaa käyttäen ja muistiinpanoja tehden. Lukiolaisella on myös mahdollisuus tehdä jo lukioaikana kursseja myöhempiä korkeakouluopintoja varten. 

Opintomatkat vahvistavat kasvua kansainvälisyyteen

Lukiomme on ollut jo koko 2000-luvun mukana Erasmus+ -hankkeissa. Kansainvälisten hankkeiden sekä Euroopan leirikoulun ja kielten opiskelijoiden opintomatkojen  kautta opiskelijoilla on mahdollisuus saada kansainvälisiä kontakteja ja vahvistaa kielitaitoaan. Lapin leirikoulun myötä jokainen lukiolainen saa hyvän kokonaiskäsityksen Lapin luonnosta, historiasta ja kulttuurista. Yhteiset leirikoulut ja muut ryhmäytymistapahtumat vahvistavat myös yhteisöllisyyttä ja kasvattavat sosiaalisia taitoja.

Tutustu tarkemmin lukiomme opetukseen ja opintotarjontaan PedaNet-sivuillamme: 

https://peda.net/kontiolahti/kontiolahden-lukio