Työllisyyspalvelut

Kontiolahden kunnan työllisyyspalvelut tarjoaa tukea ja ohjausta työttömien työnhakijoiden palvelutarpeiden kartoittamisessa sekä ohjaamisessa oikeiden palveluiden piiriin.

Työllisyyspalveluista tarjotaan tukea myös yritysten rekrytointitarpeisiin ja erilaisten rahallisten tukien hakemiseen työttömän henkilön palkkauksessa.

Työllisyyspalveluissa sinua palvelevat henkilöstöpäällikkö, työllisyyskoordinaattori ja työhönvalmentaja.

Kunnassa on TE-hallinnon ja työllisyyshankkeiden kautta 40 palkkatukityöpaikkaa kuukausitasolla, eli vuoden aikana kunta työllistää noin 80 henkilöä. Työllistämisjakso on yleensä kuudesta kahdeksaan kuukautta, jotta työssäoloehto täyttyy. Palkkatuella työllistäminen pitää sisällään myös oppisopimuskoulutettavat. Pitkäaikaistyöttömiä työllistetään myös kunnan määräaikaisiin sijaisuuksiin. Kunta tarjoaa vuosittain kesätyöpaikan noin 120 koululaiselle ja opiskelijalle.

Urasuunnittelua tai työmarkkinoille palaamista tukeva työkokeilupaikka voidaan tarjota joko kunnan työyksikköön, yritykseen tai yhdistykseen. Lisäksi kunnan yksiköissä, työtoimintakeskuksessa, työpajalla tai yhdistyksessä voi olla kuntouttavassa työtoiminnassa 1–4 päivänä viikossa.

Työllisyyspalveluiden tuki on palkkatukityössä, työkokeilussa ja kuntouttavassa työtoiminnassa olevien käytössä jatkosuunnitelmien tekemiseksi. Työllisyyspalveluista saat tukea myös muun muassa työn hakemiseen avoimilta työmarkkinoilta, hakeutumisessa koulutuksiin ja työkykyselvittelyihin.

Otathan rohkeasti yhteyttä, jos haluat aktivoitua, työllistyä tai selvittää koulutusmahdollisuuksiasi tai etsit yritykseesi työntekijää!

Yhteydenotot ensisijaisesti työllisyyskoordinaattoriin.

Lue Kontiolahden kunnan työllisyysohjelma

Web sisällön esitys

Yhteystiedot

Milla Paasu
henkilöstöpäällikkö
040 594 8713
milla.paasu@
kontiolahti.fi

 

Virpi Kettunen
työllisyyskoordinaattori
050 571 2116
virpi.kettunen@
kontiolahti.fi

 

Tarja Heikkinen
työhönvalmentaja
050 302 9729
tarja.heikkinen@
kontiolahti.fi

Facebook: Kontiolahden Työllisyyspalvelut