Kesäaikataulukausi tuo mukanaan pieniä muutoksia Jojo-liikenteen aikatauluihin ja reitteihin. Liikenteeseen lisätään työmatkayhteyksiä lähinnä aikaisiin aamuihin ja lakkautetaan erittäin hiljaisia yhteyksiä.
Koronapandemian vuoksi matkustajamäärät ovat pienentyneet merkittävästi, mutta Jojo-liikenteen tarjonta säilyy pääosin kesän 2019 tasolla.
Aikataulut ja reitit
Linja 4 Kulho–Karsikko–keskusta–Mehtimäki
• Ensimmäisiä maanantaista perjantaihin liikennöitäviä lähtöjä Kulhosta ja Mehtimäeltä siirretään viisi minuuttia myöhemmäksi eli lähtöajat Mehtimäeltä ovat klo 5:46 ja Kulhosta klo 6:10.
Linja 5 Linnunlahti–keskusta–Voimatie–Raatekangas
• Lisätään työmatkaliikenteeseen 1 vuoropari. Lähtöajat Linnunlahdelta maanantaista perjantaihin ovat klo 6:35 ja Raatekankaalta klo 7:00.
Linja 101 Jyrinkylä–Ylämylly–Joensuu–Niittylahti
• Lisätään työmatkayhteyksien vuoksi poikkeamat Honkalammelle samoille vuoroille kuin talvikaudella 2019–2020 (lauantaisin ja sunnuntaisin klo 13 ja 15 sekä maanantaista sunnuntaihin klo 21). Lisäksi uusi lähtö lauantaiaamuisin Niittylahdesta klo 6:00.
Linja 102 Liperi–Honkalampi–Joensuu–Nepenmäki
• Lisätään lähtö lauantaisin Nepenmäeltä Liperiin klo 21:05.
Linja 103 Hammaslahti–Haavanpää–Karhunmäki–Joensuu–Urheilupuisto
• Lähdöt lauantaisin Hammaslahdesta klo 19:05 ja Urheilupuistosta klo 20:00 siirretään linjalle 104 eli ne liikennöidään Suhmuran kautta.
Linja 104 Hammaslahti–Suhmura–Joensuu–Otsola
• Muutetaan maanantaista perjantaihin Hammaslahdesta klo 13:05 lähtevät vuorot lähtemään klo 9:05. Vuorot palvelevat näin paremmin asiointiyhteyksiä Joensuuhun.
• Lopetetaan lauantaiaamun lähdöt Hammaslahdesta klo 7:05 ja Joensuusta klo 8:00 vähäisten matkustajamäärien vuoksi.
• Lisätään lauantaisin lähdöt Hammaslahdesta klo 19:05 ja Otsolasta klo 20:00.
Linja 203 Kontiolahti-Kontioniemi ja 204T Kontiolahti–Paihola
• Linjat liikennöivät kuten talvikaudella 2019–2020. Lisäksi linjalta 203 lopetetaan erittäin vähän käytettyjä viikonlopun vuoroja. Tarkistathan muuttuneet lähtöajat.
Linja 204 Paihola–Kylmäoja–Lehmo–Rantakylä–Joensuu–Nepenmäki
• Linjan 204 vuorot eivät jatkossa käy Paiholan rannassa.
Linja 2M Utra/Koillisportti–keskusta–Marjala ja Linja 201 Kylmäoja–Lehmola–Joensuu
• Linjoja ei liikennöidä kesäaikana.
Perjantai-illan yövuorot linjoilla 2, 102, 104 ja 202
• Vuoroja ei ajeta toistaiseksi koronapandemian vuoksi.
Aikataulujen saatavuus
Painetun aikatauluvihkon voi ostaa Carelicum Palveluista tai Jojo-busseista hintaan 1 €. Aikatauluvihkon pdf-versio on jo katsottavissa ja tulostettavissa netissä osoitteessa jojo.joensuu.fi.
Kaikki Jojo-liikenteen pysäkit, aikataulut ja reitit löytyvät reittioppaasta osoitteesta https://joensuu.digitransit.fi. Bussien kulkemisen näkee reaaliajassa, kun on valinnut reittioppaan asetuksista liikennevälineet.
Kesäliikenteen aikataulut päivittyvät reittioppaaseen viikon 22 aikana. Pysäkkiaikatauluja toimitetaan pysäkeille 1.6. alkaen.
Lisätietoja joukkoliikenteestä löytyy nettisivuilta: jojo.joensuu.fi.