Sisältöjulkaisija

angle-left Käpäläkukkaset säväyttävät Kontiolahden tulevissa kesäviireissä

Käpäläkukkaset säväyttävät Kontiolahden tulevissa kesäviireissä

Kontiolahden kesäviirikilpailun voittajatyö on Kontion käpäläkukkaset. Kunnan uuden viirin on suunnitellut Tiina Nesterinen. Huhtikuussa käynnistetyssä suunnittelukilpailussa teemana oli kukkiva Kontiolahti. Kuvan kuitenkin toivottiin kuvastavan Kontiolahtea jollakin tapaa.

Kisaan ilmoitettiin kaikkiaan 17 työtä. Valinnan teki tuomaristo, johon kuuluivat Kontiolahden kunnan sivistyslautakunnan puheenjohtaja Satu Seppäläinen, nuorisovaltuuston puheenjohtaja Vilma Antrela, kulttuurituottaja Kristiina Isaksson, Kontionloikka Oy:n yritysvalmentaja Jarkko Peiponen sekä kuvataiteilija ja kuvataideopettaja Laura Melkinen.

– Perinteiset kukkakuviot ovat saaneet lisäkoristeeksi kontion tassut, jotka sopivat hyvin kuntamme teemaan. Tehtävänantona kukkiva Kontiolahti on kekseliäästi toteutettu teoksessa Kontion käpäläkukkaset, tuomaristo perustelee valintaansa.

Uudet kesäviirit saadaan paikoilleen kahden viikon sisällä, jolloin voittajatyö nähdään lopullisessa muodossaan. Suunnittelukilpailun voittaja pääsee ystävineen/perheineen Höytiäisen risteilylle M/s Tuulalla.

Kesäviirin vedos