Sisältöjulkaisija

angle-left Kevään tapahtumat ja aukioloajat Muistojen Raja -museolla

Kevään tapahtumat ja aukioloajat Muistojen Raja -museolla

Kontiolahden kunta rakensi osana 150-juhlavuottaan merkittävän sotahistoriaa ja alueen muuta historiaa esittelevän Muistojen Raja -museon Kontiorantaan vanhalle varuskunta-alueelle. Lokakuussa 2023 avautunut museo on kiinnostanut yleisöä ja yhdessä kesäkuussa avatun perinnetilan kanssa Muistojen Raja -museoon ja kasarmi 2:n Perinnenäyttelyyn on tähän mennessä tutustunut yhteensä jo yli 4000 kävijää. Museon jatkokehitykseen on saatu yhteistyökumppaneita ja rahoitusta. Vuoden 2024 aikana järjestetään erilaisia teematilaisuuksia, joiden kautta kävijälle tuodaan lisää koettavaa museolle.

 

TOIMINTAA KEHITETÄÄN YHTEISTYÖKUMPPANEIDEN KANSSA

Muistojen Raja -museon jatkokehitys on mahdollistunut vuoden 2024 aikana yhteistyössä Sotien 1939-45 Perinneyhdistyksen kanssa. Yhdistys haki ja sai kaksi säätiöapurahaa museon näyttelyiden ja esineistön kehittämiseen. Saatujen avustusten avulla museoon on rakennettu muun muassa Sotilaskodin teemanäyttely sekä Ilmavoimien teemanäyttely. Nämä ovat tutustuttavissa museolla kunkin teeman avajaisista alkaen. Liitteenä tiedotteessa on kahden teemapäivän ohjelmat päivämäärineen ja ilmoittautumisohjeineen.

Kunnan kehitysyhtiö Kontionloikka Oy puolestaan sai rahoituksen matkailuhankkeelle, jonka yhtenä toimenpiteenä on virtuaalinäyttelyn toteuttaminen. Näyttelyn kuvaukset on suoritettu ja se julkaistaan Kontiolahden matkailun verkkosivulla www.playkontiolahti.fi osoitteessa toukokuussa.

 

KESÄKAUDEN AUKIOLOAJAT JA PÄÄSYMAKSUT

Muistojen Raja -museon aukioloajat kesäkaudelle on päätetty. 15.5.2024 alkaen elokuun loppuun saakka museo on auki tiistaista lauantaihin. Tarkemmat aukiolo-ajat löytyvät verkkosivuilta ja museo on avoinna myös erikseen ilmoitettavissa tapahtumissa. Pääsymaksut alkaen 3 euroa / henkilö. Tilauksesta järjestetään opastettuja kierroksia myös muina aikoina.

Lisätietoja: Jarkko Peiponen p. 050 472 41 44, www.muistojenraja.fi tai jarkko.peiponen@kontiolahti.fi

 

SOTILASKODIN TEEMANÄYTTELYN AVAJAISET 9.5.2024

Muistojen Raja -museon kevään ensimmäinen teemapäivä on Sotilaskodin näyttelyn avajaiset. Tilaisuus järjestetään museolla helatorstaina 9.5.2024 ja samalla juhlistetaan sotilaskotitoiminnan perinnepäivää. Muistojen Raja -museoon on yhdessä Kontiolahden sotilaskoti ry:n kanssa rakennettu vanhan Kontiorannan varuskunnan sotilaskotia esittelevä näyttely. Tapahtuman kautta otetaan samalla varaslähtö museon kevätkauteen, sillä 15.5.2024 kesäksi avautuvat museo tarjoilee paljon uutta nähtävää!

Aika: 9.5.2024 klo 12.00 – 16.00

Paikka: Muistojen Raja -museo, Jääkärintie 21, 80790 Kontioranta

Hinta: Muistojen Raja -museon pääsymaksu alennettuun hintaan 3 € / henkilö. Sotilaskodin munkki kahvilla tai mehulla 2 € / henkilö.

Ilmoittautuminen: sähköisen lomakkeen kautta https://tinyurl.com/muistojenraja2024

Lisätietoja: Jarkko Peiponen p. 050 472 41 44, www.muistojenraja.fi tai jarkko.peiponen@kontiolahti.fi

Tapahtuman järjestävät yhdessä Kontionloikka Oy, Kontiolahden kunta, Sotien 1939-45 Pohjois-Karjalan Perinneyhdistys sekä Kontiolahden sotilaskotiyhdistys ry.

 

JR 9:N PERINNEPÄIVÄN JUHLA JA ILMAVOIMIEN TEEMANÄYTTELYN AVAJAISET

Muistojen Raja -museon kesän toinen teemapäivä yhdistää varuskunnan historiaa laajemmin alueen ilmailun historiaan. Tilaisuuden alussa on ohjelmassa Kontiorannan varuskunnassa kesällä 1941 perustetun Jalkaväkirykmentti 9:n perinnepäivän juhla. Joukko-osasto perustettiin alueella 10.6.1941. Tilaisuudessa paljastetaan JR 9:n muistomerkin viereen rakennettu infotaulu.

Muistojen Raja -museoon on talven aikana rakennettu merkittävä Ilmavoimien historiaa alueella esittelevä näyttely. Esillä on lukuisia Ilmavoimien pukuja, pienoismalleja sekä muuta aiheeseen liittyvää esineistöä ja valokuvia. Illan aikana on mahdollisuus Sotilaskodin munkkikahvien ohessa tutustua uuteen teemanäyttelyyn!

Aika: 10.6.2024 klo 18.00 – 20.00

Paikka: Varuskunnan paraatikenttä kasarmi 2:sen edustalla sekä Muistojen Raja -museo, Jääkärintie 21, 80790 Kontioranta

Ohjelma: klo 18.00 Tervetulosanat, eversti evp. Jouni Mattila, toiminnanjohtaja, Sotien 1939-45 Pohjois-Karjalan Perinneyhdistys

-Jalkaväkirykmentti 9:sin infotaulun paljastus muistomerkin viereen -Seppeleen lasku JR 9:sin muistomerkille.

klo 18.30 Ilmavoimien teemanäyttelyn avajaiset museolla, juhlapuhe Arto Laaninen, Joensuun Ilmasilta

-Kesän 2024 muut uudet näyttelyt ja teemat

klo 19.00 Alkaen Sotilaskodin munkkikahvit ja tutustuminen museoon

klo 20.00 Tilaisuus päättyy

Hinta: 5 € per henkilö, sisältää pääsymaksun museoon ja Sotilaskodin munkkikahvit

Ilmoittautuminen: sähköisen lomakkeen kautta https://tinyurl.com/muistojenraja2024

Lisätietoja: Jarkko Peiponen p. 050 472 41 44, www.muistojenraja.fi tai jarkko.peiponen@kontiolahti.fi

Tapahtuman järjestävät yhdessä Kontionloikka Oy, Kontiolahden kunta, Sotien 1939-45 Pohjois-Karjalan Perinneyhdistys, Pohjois-Karjalan Prikaatin Perinnekilta sekä Karjalan Lennoston Kilta ry.