Koronasivusto

Olemme koostaneet tälle sivulle kaikki koronavirukseen liittyvät uutiset. Tällä sivulla kerromme koronaviruksen vaikutuksista Kontiolahden kunnan palveluihin. Lisäksi sivun oikeasta laidasta Ota yhteyttä -osiosta näet yhteyshenkilöt, joilta voit kysyä aiheesta lisää. 

Siun soten sivuille puolestaan on koottu kuntalaisille suunnatut ohjeistukset koronavirukseen liittyen. Sivuilla on ajantasainen tieto koronatilanteesta ja toimintaohjeet.

Sisältöjulkaisija

angle-left Kontiolahden kunta antaa maskisuosituksen ja tekee muutoksia palveluihin

Kontiolahden kunta antaa maskisuosituksen ja tekee muutoksia palveluihin

Kontiolahden kunta antaa suosituksen kasvomaskien käytöstä ja tekee muutoksia palveluihinsa. Suositukset ja muutokset ovat voimassa tästä päivästä alkaen ajalla 23.11.–6.12.
Siun soten toiminta-alueella Joensuun kaupunki on koronavirusepidemian kiihtymisvaiheessa ja muu maakunta on edelleen epidemian perustasolla. Lyhyiden etäisyyksien vuoksi Kontiolahden kunta on päätynyt antamaan samansuuntaiset linjaukset Joensuun kaupungin kanssa. Kunnan johtoryhmä on keskustellut Siun soten edustajien kanssa asiasta 23.11.

Kunta seuraa tilannetta jatkuvasti ja tiedottaa tarvittaessa välittömästi.

Maskisuositus ja muutokset palveluihin kahdeksi viikoksi eteenpäin

Kontiolahden kunta antaa vahvan suosituksen käyttää kasvomaskia kaikissa julkisissa sisätiloissa ja niin sisä- kuin ulkotiloissa järjestettävissä yleisötilaisuuksissa ja yleisissä kokouksissa, joissa lähikontakteja ei voi välttää. Maskisuositus koskee kaikkia yli 15-vuotiaita.
Tapahtumien ja yleisötilaisuuksien järjestämisessä noudatetaan tällä hetkellä aluehallintoviraston antamia ohjeita ja linjauksia.

Kasvatus ja opetus

Kontiolahden kouluissa opetus järjestetään normaalisti. Myös koulujen iltapäivätoiminta jatkaa entiseen tapaan. Varhaiskasvatuksen toiminta jatkuu normaalisti. Sekä opetuksessa että varhaiskasvatuksessa korostetaan hygieniaan ja turvaväleihin liittyviä ohjeita.
Koulujen sisäliikunta jatkuu normaalisti. Tämä koskee myös sisäliikuntaa, joka järjestetään koulun ulkopuolisissa tiloissa, mikäli ne ovat auki.

Nuoriso- ja kulttuuripalvelut

Kontiolahden kunnan antama maskisuositus on voimassa kunnan kaikissa kulttuuripalveluissa. Suositus on sekä henkilöstölle että asiakkaille. Senioriteatterin toiminta keskeytetään kahden viikon ajaksi.
Nuorisotiloissa voidaan rajoittaa osallistujamäärää ja tiloissa olevien nimet on jo nyt kerätty ylös. Henkilöstölle on maskisuositus.

Liikuntapalvelut

Kunnan omat kuntosalit ovat kiinni ja kaikki aikuisia koskeva liikuntatoiminta keskeytetään niin ikään ajalle 23.11.–6.12. Rajoitus koskee myös Kontiolahdella järjestettäviä ottelutapahtumia. Aluehallintovirasto ja kilpailujärjestäjä päättävät Kontiolahdella järjestettävistä ampumahiihdon maailmancupin kisoista.
Kontiolahdella järjestettävät kansalaisopiston aikuisten liikuntaryhmät keskeytetään kunnan tiloissa. Lasten ja nuorten harrastustoiminta jatkuu normaalisti mutta liikuntasaleilla ei voi olla ulkopuolisia henkilöitä.

Työllisyyspalvelut

Kuntouttavan työtoiminnan ryhmätoimintoihin osallistuville suositellaan kasvomaskin käyttöä.

Henkilöstö

Kontiolahden kunnan henkilöstöä on tiedotettu käytännöistä tarkemmin erikseen.

Ota yhteyttä:

Kontiolahden kunnan yleiset linjaukset

Sivistystoimi (varhaiskasvatus sekä koulutus-, kulttuuri-, liikunta- ja nuorisopalvelut

Tekninen toimi

Henkilöstö

Viestintä

Yritysasiat

JARKKO PEIPONEN

VT. TOIMITUSJOHTAJA, YRITYSVALMENTAJA, KONTIONLOIKKA OY
 050 472 4144
jarkko.peiponen@kontiolahti.fi