Kontiolahden Yrityspalvelut Oy:n ja Kontionloikka Oy:n toimitusjohtajan tehtävää haki määräaikaan mennessä 25 henkilöä. Hyvästä ja monipuolisesta hakijajoukosta viisi henkilöä on kutsuttu haastatteluun. Haastattelut järjestetään 8.5.2024. Tavoitteena on, että toimitusjohtajan valinta tehdään toukokuun aikana.
Kontiolahden kuntakonserniin kuuluvan Kontiolahden Yrityspalvelu Oy:n tehtäviin kuuluu yritystoimitilojen rakennuttaminen, ylläpito ja vuokraaminen. Kontionloikka Oy on Kontiolahden kunnan omistama kehittämisyhtiö, joka palvelee yrityksiä kaikissa yritystoiminnan vaiheissa. Yhtiö vastaa myös Kontiolahden alueen matkailun kehittämisestä. Kontionloikka hallinnoi yritysten toimintaedellytyksiä parantavia ja elinvoiman kehittämiseen liittyviä hankkeita.
Toimitusjohtajan tehtävä tuli avoimeksi Annu Räsäsen siirryttyä muihin tehtäviin.