Sisältöjulkaisija

angle-left Mahdolliset kiertävät sähkökatkot on huomioitu Kontiolahden kunnan toiminnoissa ja palveluissa

Mahdolliset kiertävät sähkökatkot on huomioitu Kontiolahden kunnan toiminnoissa ja palveluissa

Suomalainen kantaverkkoyhtiö Fingrid Oyj on kehottanut talvella varautumaan sähköpulasta aiheutuviin sähkökatkoksiin. Kulutusta saatetaan joutua rajoittamaan, jotta koko maan sähkön riittävyys voidaan varmistaa.

Tämänhetkisen tiedon mukaan katkot ajoittuvat aamu- ja iltapäivien kulutushuippuihin ja kestävät noin pari tuntia. Sähköyhtiöt pyrkivät viestimään katkoista etukäteen, mutta välttämättä kaikkia katkoksia ei voida ennakoida. Kannattaa seurata sähköyhtiöiden viestintää ja medioiden uutisointia aiheesta.

Kontiolahden kunta on osaltaan varautunut mahdollisia kiertäviä sähkökatkoja varten. Kaikissa toiminnoissa ja palveluissa kiinnitetään huomiota erityisesti turvallisuuteen.

– Olemme varautuneet mahdollisiin kiertäviin sähkökatkoihin turvallisuusnäkökulma edellä. Jokaisen kannattaa myös omassa arjessaan huomioida sähkökatkojen tuomat vaikutukset. Toivomme ymmärrystä normaalista poikkeaviin käytänteisiin kunnan palveluissa, toteaa Kontiolahden kunnanjohtaja Jari Tuononen.

Koulut ja päiväkodit

Kontiolahden peruskoulut, lukio ja päiväkodit ovat varautuneet mahdollisiin kiertäviin sähkökatkoihin. Koulunkäynti järjestetään mahdollisimman normaalisti, ja koulupäivien aikana turvallisuus on kokonaisuudessa etusijalla. Koulukuljetukset järjestetään normaalin aikataulun mukaisesti.

Kontiolahden kunnan varhaiskasvatus toimii normaalien aukioloaikojen mukaan. Myös varhaiskasvatuksessa turvallisuus on etusijalla, ja toimintaa voidaan mukauttaa sen pohjalta.

Päiväkodeissa ja kouluissa tarjotaan ruokaa myös sähkökatkojen tullessa. Sähkökatkojen vuoksi ruokailuajat voivat muuttua ja tarjolla voi olla kuumentamatonta vararuokaa.

Päiväkoteihin ja kouluihin on hankittu varavalaisimia. Koteja on ohjeistettu, että kouluun voi ottaa mukaan myös oman otsa- tai taskulampun. Terveellistä välipalaa saa halutessaan ottaa mukaan kouluun. Päiväkodit tarjoavat kaikki päivään kuuluvat ruuat lapsille, joten omia eväitä ei tarvitse ottaa mukaan. Lämpimin vaattein on hyvä varustautua koulumatkalle, kouluun ja päiväkotiin. Rakennukset eivät kuitenkaan kiertävien sähkökatkojen aikaan olennaisesti viilene.

Koulut ja päiväkodit ovat tarkemmin viestineet kiertäviin sähkökatkoihin varautumisesta omissa kanavissaan.

Vedenkäyttö Kontiolahdella

Puhdasta vettä on lähtökohtaisesti koko ajan saatavilla kiertävien sähkökatkojen aikana. Jätevesiverkosto voi paikallisesti ylikuormittua jätevedenpumppaamojen ollessa pois käytöstä ja näin ollen aiheuttaa viemäreiden tulvimista. Tästä johtuen vettä tulee käyttää sähkökatkon aikana harkiten, ja esimerkiksi vessojen vetämistä tulisi ensisijaisesti välttää. Juomavettä voi käyttää normaalisti. Kontiolahden kirkonkylän alueella voi kaukolämpöverkossa olevissa kiinteistöissä olla lämpimän veden jakelukatkoja. Kylmää vettä saa normaalisti.

Liikuntapaikat sekä nuoriso- ja kulttuuritilat

Kunnan liikuntasalit, kuntosalit sekä nuoriso- ja kulttuuritilat ovat mahdollisten sähkökatkojen aikaan suljettuina. Talvella sähkökatkojen aikaan kunnan ulkoliikuntapaikat ovat auki ilman valaistusta, ja valaisemattomia ulkoliikuntapaikkoja voi käyttää omalla vastuulla.

Kunnan tilojen käyttö

Kunnan tilojen varaajia kehotetaan seuraamaan ilmoituksia mahdollisista sähkökatkoista, sillä kunnan tilat eivät ole sähkökatkojen aikaan käytössä. Tämä koskee kunnan liikuntasaleja, kuntosaleja, kokoustiloja, koulujen tiloja sekä kulttuuritiloja. Tilan varaajan tulee huolehtia, että ihmiset pääsevät turvallisesti poistumaan tilasta sähkökatkon sattuessa. Muuna aikana tilat ovat normaalisti käytettävissä.

Kunnanvirastojen asiakaskäynnit

Asiakastapaamiset pyritään järjestämään kiertävistä sähkökatkoista huolimatta. Kunnanvirastojen ovet ovat kiertävien sähkökatkojen aikaan lukittuina. Kunnanvirastoilla käyntiä varten kannattaa soittaa henkilölle, jota on tulossa tapaamaan, mikäli ovet ovat lukittuina. Asiakkaita tullaan ovelle vastaan. Tarvittaessa asiakkaan kanssa voidaan myös sopia uusi tapaamisaika.

Työllisyyspalvelut

Työllisyyspalvelut toimii normaalisti sähkökatkojen aikana. Mahdollisista, sähkökatkojen aikaisista, asiakastapaamisten tai palvelujen muutoksista ilmoitetaan asiakkaille suoraan tekstiviestillä.  

Yrityspalvelut

Kontionloikka Oy:n asiakastapaamiset järjestetään kiertävien sähkökatkojen aikana ensisijaisesti yritysten tiloissa tai sovittaessa etätapaamisin. Kontionloikka viestii asiasta Kontiolahden alueella toimiville yrityksille lähetettävällä tiedotteella.

Vuokratalot

Asiakaspalvelu jatkuu tuttuun tapaan ajanvarauksella.

Kirjastot

Seutukirjaston toimipisteet pyritään ennakoiduissa, lyhyissä noin kahden tunnin sähkökatkoissa pitämään auki asiakkaille. Palveluista suurin osa estyy, mutta kirjastossa voi lukea lehtiä ja joissakin toimipisteissä myös lainata aineistoa sekä viettää aikaa. Omatoimiaika ei ole käytössä sähkökatkojen aikaan.

Toimipistekohtaisesti tiloja saatetaan sulkea, mikäli sähkökatko ajoittuu esimerkiksi lähelle kirjaston sulkemisaikaa ja tiloissa ei ole asiakkaita. Tällöin tiedotus tapahtuu manuaalisesti kirjaston ovissa. Muutoin kirjasto viestii mahdollisista muutoksista palveluihin omien kanaviensa kautta, kuten nettisivuilla ja sosiaalisessa mediassa.

Kontiolahden kunnan henkilöstö

Kontiolahden kunnan henkilöstö on saanut oman ohjeistuksensa kiertävien sähkökatkojen tilanteisiin.