Koronasivusto

Olemme koostaneet tälle sivulle kaikki koronavirukseen liittyvät uutiset. Tällä sivulla kerromme koronaviruksen vaikutuksista Kontiolahden kunnan palveluihin. Lisäksi sivun oikeasta laidasta Ota yhteyttä -osiosta näet yhteyshenkilöt, joilta voit kysyä aiheesta lisää. 

Siun soten sivuille puolestaan on koottu kuntalaisille suunnatut ohjeistukset koronavirukseen liittyen. Sivuilla on ajantasainen tieto koronatilanteesta ja toimintaohjeet.

Sisältöjulkaisija

angle-left Maskisuositus otetaan Kontiolahden perusopetuksessa käyttöön perjantaina 15.1.

Maskisuositus otetaan Kontiolahden perusopetuksessa käyttöön perjantaina 15.1.

Kontiolahden kunta on päättänyt ottaa kasvomaskit yli 12-vuotiaille oppilaille käyttöön perjantaista 15.1.2021 alkaen. Kunta noudattaa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen maskisuositusta ja Siun soten ohjeistusta alueella. Kontiolahden kunnan johtoryhmä päätti asiasta tänään keskiviikkona 13.1.2021.

Kontiolahden kunta hankkii oppilaiden ja henkilöstön käyttöön tulevat maskit. Maskien käyttö koskee ikäsuosituksen mukaisesti myös koulukuljetuksia.

Oppilaita ja huoltajia on aiheesta jo tiedotettu Wilman välityksellä. Oppilaat ja huoltajat saavat tiedot tarkemmista järjestelyistä ja noudatettavista ohjeista huomenna torstaina 14.1.2021.

Ota yhteyttä:

Kontiolahden kunnan yleiset linjaukset

Sivistystoimi (varhaiskasvatus sekä koulutus-, kulttuuri-, liikunta- ja nuorisopalvelut

Tekninen toimi

Henkilöstö

Viestintä

Yritysasiat

JARKKO PEIPONEN

VT. TOIMITUSJOHTAJA, YRITYSVALMENTAJA, KONTIONLOIKKA OY
 050 472 4144
jarkko.peiponen@kontiolahti.fi