Sisältöjulkaisija

angle-left Mitä kuuluu? -yrityskampanja tavoitti Kontiolahdella yli 200 yritystä

Mitä kuuluu? -yrityskampanja tavoitti Kontiolahdella yli 200 yritystä

Mitä kuuluu? -yrityskampanjassa soitettiin Kontiolahdella viime viikolla 22.–26.2.2021 yritysten kuulumisia. Aiheina olivat muun muassa yritysten neuvontapalvelut, digiasioiden kehittäminen yrityksissä, tulevaisuuden näkymät, yritysten rekrytoinnin tarpeet ja investoinnit.

Kampanja-aikana tavoitettiin yli 200 kontiolahtelaista yritystä. Yhteydenotot yrityksiin toivat esiin neuvontatarpeita muun muassa digiasioiden kehittämisessä, yrityksen muutostilanteissa ja rekrytointiasioissa.

Yritykset ottivat kampanjan hyvin vastaan. Yleisesti tilanne on yrityksissä hyvä huomioon ottaen koronatilanteen tuomat haasteet. Yrityksissä on onnistuttu löytämään ratkaisuja toiminnan kehittämiseen ja investointeja tullaan tekemään kuluvan vuoden aikana.  

Kampanjan avulla myös yhdistettiin useamman toimijan osaaminen ja palvelut, jotta yrityksiä pystytään palvelemaan paremmin kuin mihin yksi toimija yksin pystyy.

Kampanja toteutettiin Kontiolahdella yhteistyössä kunnan, Kontionloikka Oy:n, YTYÄ! – YhteisTYÖLLÄ tuloksiin -hankkeen ja Business Joensuu Oy:n kanssa.