Sisältöjulkaisija

angle-left Omistajanvaihdokseen kannattaa valmistautua ajoissa – yritykset saavat käytännön opastusta aiheeseen uudessa tapahtumassa 4.5.

Omistajanvaihdokseen kannattaa valmistautua ajoissa – yritykset saavat käytännön opastusta aiheeseen uudessa tapahtumassa 4.5.

Kontiolahden kunnan kehittämisyhtiö Kontionloikka Oy järjestää omistajanvaihdosfoorumin keskiviikkona 4.5.2022 klo 17.00. Ensi kertaa Kontiolahdella järjestettävä tapahtuma on tarkoitettu yrityksille, joilla omistajanvaihdos on tulossa ajankohtaiseksi tai niille, jotka harkitsevat yritystoiminnan ostamista.

– Omistajanvaihdosten edistämiseen tähtäävä toiminta on tärkeä teema yhteiskunnan ja kansantalouden kannalta tarkasteltuna, kertoo Kontionloikka Oy:n vt. toimitusjohtaja, yritysvalmentaja Jarkko Peiponen.

Tulevassa tapahtumassa kerrotaan omistajanvaihdoksen käytännön toteutuksesta eri näkökulmista. Puhujina ovat Profit-Visio Oy:n seniorikonsultti Seppo Turunen ja JTT:n osakas Antti Pekkarinen sekä Kontionloikan vt. toimitusjohtaja, yritysvalmentaja Jarkko Peiponen. Tapahtumassa esitellään myös Arvolähtöisen omistajanvaihdoksen työkirja, jonka on julkaissut Kontionloikka ja kirjoittanut Jarkko Peiponen. Työkirja jaetaan tilaisuuteen osallistuville.

Lisätietoa ja ilmoittautuminen
Kasvutarinoita Kontiolahdelta -blogi