Sisältöjulkaisija

angle-left Uusi palkinto nostaa Kontiolahdella esille uusien yritysten tarinoita

Uusi palkinto nostaa Kontiolahdella esille uusien yritysten tarinoita

Loistoyritys on Kontiolahden kunnan 150-juhlavuoden kunniaksi kehitetty uusi palkinto. Sen tavoitteena on nostaa esille kunnan alueen loistavia uusia yrityksiä ja näiden huikeita kasvutarinoita.
Kontiolahdelle perustetaan vuosittain noin 50–60 uutta yritystä.

– Joukossa on lukuisia innovatiivisia, sykähdyttäviä ja loistavia yritystarinoita, joita tämän uuden palkinnon avulla halutaan tuoda muun maailman tietoisuuteen, kertoo Kontionloikka Oy:n toimitusjohtaja Annu Räsänen.

Ystävänpäivästä 14.2.2023 alkaen on käynnistynyt avoin yleisöäänestys osoitteessa www.kontiolahti.fi/yrityspalkinnot. Äänestyksen avulla kuka tahansa voi vinkata kiinnostavasta uudesta kontiolahtelaisesta yrityksestä, joka ansaitsisi Loistoyritys-palkinnon.

Loistoyritys-palkinto jaetaan ensimmäistä kertaa keväällä 2023 ja tästä eteenpäin kerran vuodessa. Palkinnon myöntäjä on Kontiolahden kunnan kehittämisyhtiö Kontionloikka Oy. Valinnan tekee vuosittain Kontiolahden kunnan elinvoimaryhmä, jossa on edustukset Kontionloikasta, kunnasta ja Kontiolahden Yrittäjät ry:stä.

Kriteerit Loistoyritys 2023 valinnalle:

1. Yrityksen kotipaikka tai toimipiste sijaitsee Kontiolahden kunnan alueella.
2. Yritys on perustettu ja rekisteröity kaupparekisteriin vuosien 2021 tai 2022 aikana.
3. Yritys täyttää vähintään yhden seuraavista kriteereistä:
-Yrityksen palvelu tai tuote on kokonaan uusi markkinalla.
-Yrityksen osaaminen omalla toimialallaan on huippuluokkaa.
-Yrityksen markkinointiviestintä on poikkeuksellisen hyvää ja erottuvaa.
-Yritys tekee hyvää yhteistyötä muiden toimijoiden kanssa.
-Yrityksen tuottama palvelukokemus on todella loistokasta!