Sisältöjulkaisija

angle-left Vuoden innostava yritys ja Vuoden Yritys on palkittu Kontiolahdella

Vuoden innostava yritys ja Vuoden Yritys on palkittu Kontiolahdella

Kontiolahden Vuoden innostava yritys ja Kontiolahden Vuoden Yritys 2022 -palkinnot on jaettu tänään perjantaina 2. joulukuuta. Kontiolahden kunta ja Kontiolahden Yrittäjät ry jakoivat palkinnot kontiolahtelaisille yrittäjille suunnatuissa Yrittäjäiltamissa. Lisäksi luovutettiin Kauppakamarin Kultainen Elämäntyö -kunniamerkki.

Yrittäjäiltamissa yrittäjyydestä ja rohkeudesta puhui Hotelli Punkaharjun yrittäjä Saimi Hoyer. Tapahtuman järjestivät Kontiolahden kunta, Kontiolahden kunnan kehitysyhtiö Kontionloikka Oy ja Kontiolahden Yrittäjät ry.

Vuoden 2022 innostavaksi yritykseksi on valittu AMT-Veneet Oy

AMT-veneet on Kontiolahden Vuoden 2022 innostava yritys. Kontiolahden kunnan myöntämän Innostava yritys -palkinnon kriteereistä täyttyy AMT-veneiden kohdalla useita. Yritys toimii pääosin kansainvälisillä markkinoilla. Yritys on vuosien saatossa kehittynyt alihankintavalmistajan roolista omien tuotteiden toimittajaksi. Jatkuva kehitystyö varmistaa asiakkaiden arvostaman laadun, tuotteiden turvallisuuden ja käyttömukavuuden. AMT-Veneet toimii tiiviissä yhteistyössä kunnan kanssa ja suuntaa rohkeasti kasvuun.

– Valinta tuli meille täytenä yllätyksenä. Olemme panostaneet paljon tuotteiden laatuun, tuotantoprosessin kehittämiseen ja henkilöstöön. Viime vuosina kasvussakin on onnistuttu, toteaa AMT-veneiden toimitusjohtaja Mikael Winqvist.

AMT-veneet suunnitellaan ja valmistetaan Kontiolahdella kahdessa modernissa tehtaassa. Suomen lisäksi veneitä myydään muun muassa Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa, Englannissa, Saksassa ja Virossa. AMT-Veneet Oy on yksi Pohjoismaiden johtavista venevalmistajista 4–7 metrin kokoluokassa.

AMT-Veneiden nimen lyhenne tulee sanoista Advanced Marine Tech ja kertoo siitä, että yrityksen menestys perustuu pitkään kokemukseen ja tinkimättömään laatuun. Vuonna 1987 perustettu yritys on siirtynyt Kontiolahdelle 2000-luvun alussa. Yritys on 2000-luvulla kehittänyt oman menestyksekkään tuotemalliston ja saavuttanut asiakaskuntansa kiistämättömän suosion. AMT-Veneet on ollut viime vuosina kovassa kasvussa ja liikevaihdossa mitattuna viimeisen vuoden aikana yritys on kasvanut jopa 77 prosenttia.

Kotopalvelut on Kontiolahden Vuoden Yritys 2022

Kontiolahden Vuoden Yritys 2022 -palkinto luovutettiin lehmolaiselle Kotopalvelut Kotisi Parhaaksi Oy:lle ja sen yrittäjille Tero Savolaiselle ja Olga Pulkkiselle. Vuonna 2005 perustettu yritys siirtyi yrityskaupan myötä Savolaiselle vuonna 2019. Yritys on viimeisten vuosien aikana kasvanut systemaattisesti ja kehittänyt toimintaansa. Yritys on myös laajentunut yrityskaupalla, jonka myötä Pulkkinen tuli toiseksi yrittäjäksi. Yrityksen palveluihin kuuluvat kodin ulkoremonttipalvelut sekä ateria- ja pitopalvelut ja tilausleivonnaiset.

– Nyt saatu palkinto tuntuu hyvältä. Satsaukset henkilöstön hyvinvointiin näkyvät paitsi hyvänä asiakaspalautteena myös hyvänä fiiliksenä ja tekemisen meininkinä. Tällainen palkinto kertoo, että se näkyy myös ulospäin, toteaa Tero Savolainen.

Kontiolahden Yrittäjien myöntämä Vuoden Yritys -palkinto annettiin nyt 43. kertaa. Palkintoa on jaettu vuodesta 1979 saakka.

30 vuoden elinkeinoelämän kehitystyö palkittiin

Yrittäjäiltamissa palkittiin myös Kontiolahden Yrittäjät ry:n ansioitunut hallituksen jäsen Asko Mertanen Kauppakamarin Kultaisella Elämäntyö -kunniamerkillä. Perusteluina palkitsemiselle on 30 vuotta jatkunut työ Kontiolahden Yrittäjissä hallituksen jäsenenä alueen ja valtakunnan elinkeinoelämän kehityksen eteen. Tällä vaalikaudella Mertanen on toiminut Suomen Yrittäjien nimikkoyrittäjänä kansanedustaja Seppo Eskeliselle.

Aiemmin marraskuussa vuosikokouksessaan Kontiolahden Yrittäjät kutsuivat Asko Mertasen yhdistyksen kunniapuheenjohtajaksi. Tietojen mukaan nimitys on yhdistyksen historian toinen.

Kauppakamarin Kultainen Elämäntyö -merkki myönnetään vähintään 30 vuoden työstä elinkeinoelämässä. Merkki myönnetään hakemuksesta perusteltujen esitysten kautta. Kunniamerkin Asko Mertaselle luovuttivat tilaisuudessa kansanedustaja Seppo Eskelinen ja Kontiolahden Yrittäjien puheenjohtaja Annamari Kärki.