Suomen Kotiseutuliiton raati on valinnut Vuoden kotiseututeos -finaaliin pääsevät teokset. Teokset ovat Kiuruvesi-seuran kustantama Kiuruveden järvikirja, Kontiolahden kunnan kustantama Kontiolahti – maalaispitäjästä kasvukunnaksi ja Karkkilan Kotiseutuyhdistyksen Ovenavaus – Rakennusperintöä Karkkilasta.
”Näiden kirjojen tekemiseen sitoutuu valtava määrä työtä ja kotiseutukokemuksia. Laatu paranee vuosi vuodelta – osaltaan digitalisoitujen arkistojen ja lähdeteosten ansiosta”, asiantuntijaraadin vantaalainen puheenjohtaja Jukka Hako toteaa.
Raadin jäseninä ovat lisäksi Anna-Maija Korhonen Tervosta sekä Ari Sirén Valkeakoskelta.
Vuoden kotiseututeos -kilpailun ehdokkaaksi ilmoitettiin määräpäivään mennessä 45 kotiseutukirjaa eri puolilta Suomea.
Voittajan valitsee tänä vuonna piispa Mari Leppänen finalistien joukosta. Voittaja julkistetaan perinteiseen tapaan Turun kirjamessuilla 5. lokakuuta.
Vuoden kotiseututeoksen palkitsemisella kannustetaan kotiseutukirjojen tekijöitä ja tuodaan näkyvyyttä kotiseutukirjallisuudelle. Kilpailu on järjestetty vuodesta 2009 lähtien lähes joka vuosi.
Kiuruveden järvikirja – vesien synty, nimet ja merkitys asukkaiden elämässä
Sirkka Paikkala, Jarmo Paikkala, Matti Tikkanen, Kiuruvesi-seura, 2023
Vuonna 2023 Kiuruveden kaupunki täytti 150 vuotta itsenäisenä kuntana. Kiuruvesi-seura osallistui merkkivuoden viettoon tuottamalla juhlakirjan. Kiuruveteläissyntyinen arvostettu nimistöntutkija Sirkka Paikkala oli tutkinut Kiuruveden järvien ja lampien nimistöä, ja syntyi idea tuottaa kirja tutkimusten pohjalta. Urakkaan osallistuivat historioitsija Jarmo Paikkala ja maantieteilijä Matti Tikkanen.
Teos on kiuruveteläistä vesistömaailmaa laajempi tutkimus nimistökäytännöistä. Sitä lukiessa ja nimistöjen taustoihin perehtyessä tulee verrattua kiuruveteläistä kulttuurimaisemaa ja nimistötraditiota omiin tuttuihin ympäristöihin ja havaitsee, kuinka samankaltaisia nimistökäytänteet eri puolilla maata ovat.
Kontiolahti – maalaispitäjästä kasvukunnaksi
Elina Makkonen (toim.), Kontiolahden kunta, 2023
Teos kuvaa Kontiolahden kunnallista ja seurakunnallista työtä sekä seuraa elinkeinomuutosta. Kirja esittelee Kontioniemen parantolan ja Paiholan sairaalan vaiheita, osin jo lakkautetun varuskunnan elämää sekä maaseutukulttuurin muuttumista uusia tavoitteita kehittäväksi yritteliäisyydeksi.
Kulttuuri saa oman lukunsa, samoin liikunta ja nuorisotyö. Kirjoittajat esittelevät lisäksi omakohtaisia kuvauksia kotiseudustaan ja suhteestaan siihen.
Teokseen on saatu mukaan runsaasti ihmisiä, tekijöitä, kokijoita ja muita persoonia, joiden on katsottu merkittävästi vaikuttaneen kontiolahtelaisen elämänmuodon eri elementtien kehittämiseen.
Ovenavaus -Rakennusperintöä Karkkilasta
Henna Mitrunen ja Matti Mäki Karkkilan Kotiseutuyhdistys 2023
Kuvateos esittelee 35 karkkilalaista vanhaa ja uutta asuinmiljöötä. Henna Mitrunen on kuvannut kohteet ja Matti Mäki kirjoittanut tekstit.
Mäki aloittaa teoksen kertomalla maalaiskylien kokonaisuudesta ja Högforsin tehdaskauppalasta. Kauppalasta kehittyi urbaaniksi keskukseksi kasvanut Karkkila, jonka sisälle ja laidoille teokseen valikoituneet kohteet sijoittuvat.
Kohteista esitellään talon, pihapiirin ja sen asukkaiden historia. Asukkaita yhdistää halu pitää yllä perinteistä asumiskulttuuria ja rakennuksien korjaaminen nykyvaatimuksia vastaaviksi alkuperäistä ilmettä kunnioittaen. Tämä heijastuu myös kalustojen valinnassa.
Kotiseutuliiton alkuperäinen uutinen:
Vuoden kotiseututeos -finalistit kertovat Kiuruvedestä, Kontiolahdesta ja Karkkilasta - Suomen Kotiseutuliitto
Teokset on esitelty Kotiseutuliiton Kirjamakasiinissa:
kotiseutuliitto.fi/toiminta/kirjamakasiini/esittelyt-ja-arvostelut-2024