Siirry sisältöön

Kontiolahden kuntastrategiaa päivitetään

Kontiolahti päivittää kuntastrategiansa. Työ käynnistyi alkuvuonna 2026 ja sitä on valmisteltu laajassa yhteistyössä luottamushenkilöiden, viranhaltijoiden ja esihenkilöiden kanssa.

Mustikat

Strategiatyön aikana järjestettiin useita työpajoja sekä toteutettiin kyselyt kuntalaisille ja kunnan henkilöstölle. Kuntalaiskysely oli avoinna 11.2.–3.3.2026, ja siihen vastasi 219 henkilöä. Henkilöstökyselyyn saatiin 77 vastausta.

Kyselyjen keskeinen viesti on selkeä: suurille muutoksille ei ole tarvetta, mutta strategian sisältöjä täsmennetään. Vastauksissa korostui erityisesti toive siitä, että kunta keskittyy perusasioihin ja arjen sujuvuuteen. Esimerkiksi kyselyissä esitetty vaihtoehto ”turvallinen perusta muuttuvassa maailmassa” nousi tärkeimmäksi painopisteeksi sekä kuntalaisten että henkilöstön vastauksissa.

Päivityksessä on määritelty tarkemmin kunnan arvot, visio sekä strategiset tavoitteet ja niiden mittarit. Työn pohjana on ajatus Kontiolahdesta paikkana, jossa arki toimii ja tulevaisuutta rakennetaan yhdessä – turvallisesti ja rohkeasti.

Kontiolahden visiona on rakentaa vastuullisesti kasvavaa ja valovoimaista kuntaa, jossa tulevaisuus tehdään yhdessä.

– Täällä kasvaa tulevaisuus kiteyttää suuntaamme hyvin. Haluamme olla kunta, jossa arki toimii ja jossa on mahdollisuus kasvaa – niin ihmisillä kuin yrityksillä. Samalla pidämme huolta siitä, että kasvu on hallittua ja kestävää, kunnanjohtaja Jari Tuononen toteaa.

– Kuntalaisille ja henkilöstölle toteutetuista kyselyistä oli iso apu strategian muotoilussa ja kyselyt antoivat hyvän tuen strategian laatimiselle, Tuononen lisää.

Kuntastrategia etenee päätöksentekoon kesäkuussa. Asiaa käsitellään kunnanhallituksessa 8.6.2026 ja kunnanvaltuustossa 15.6.2026.