Vastuullisuustyö jatkuu Pohjois-Karjalan kuntien liikuntapalveluissa
Liikuntatoimen vastuullisuuspilotit Pohjois-Karjalassa II -hankkeessa on jatkettu seitsemän pohjoiskarjalaisen kunnan liikuntapalveluiden yhteistä vastuullisuustyötä. Jatkohankkeessa huomio kohdistuu erityisesti liikuntapalvelujen asiakasturvallisuuteen kulutuspalvelulain mukaisesti ulkoliikuntaolosuhteissa ja uimarannoilla.
Hankkeessa turvallisuutta tarkastellaan kokonaisuutena, johon kuuluvat fyysisen turvallisuuden lisäksi psyykkinen ja sosiaalinen turvallisuus. Yhteisten tavoitteiden lisäksi jokaisessa hankekunnassa vastuullisuustyötä tehdään kunnan omien liikuntapalvelujen tarpeista käsin ja tarkasteltavat olosuhteet ovat kuntakohtaisia.
Uimarantojen tarkastuksia on tehty runsaasti ja asiantuntija-apua on hankittu myös Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliitosta. Esimerkiksi rantojen opasteita tullaan monella rannalla päivittämään ennen seuraavaa uimakautta. Muissa ulkoliikuntaolosuhteissa työ on päästy aloittamaan muun muassa urheilukenttien ja liikuntapuistojen parista. Syksyn aikana turvallisuustyötä tehdään myös lähiliikuntapaikkojen ja leikkipuistojen osalta valituissa kunnissa, ja työn tueksi tarjotaan koulutusta.
– Näitä turvallisuustyön hyviä käytänteitä selkeästi kaivataan liikuntapalveluissa ympäri Suomen, on ollut ilo päästä jakamaan ensimmäisessä hankkeessamme luotuja malleja kuntien liikuntaverkostoissa, toteaa hankkeen vastuullisuusasiantuntija Sonja Vänskä.
– Kontiolahdella kehittämistoimissa on keskitytty uimarantojen turvallisuuteen. Kaikki uimarannat on nyt kierretty ja turvallisuuden todettu olevan hyvällä tasolla. Havaitut puutteet korjataan ennen tulevaa uimakautta, kertoo liikuntapaikkamestari Harri Lehikoinen.
Lue myös
-

Kontiolahden kuntastrategiaa päivitetään
-

Kontiolahti-päivät ja tapahtumien syksy 29.8.–10.9.2026
-

Liikkuva Kontiolahti -liikkumisohjelma päivitetään tänä syksynä
-

Kontiolahdella kehitetään kotoutumispalveluja yhdessä!
-

Kontiolahdella järjestetään Ikääntyneiden Kevätkirmaisu 25.5.2026
-

Kuntosalien asiakaspalvelu kesällä