Koronasivusto

Olemme koostaneet tälle sivulle kaikki koronavirukseen liittyvät uutiset. Tällä sivulla kerromme koronaviruksen vaikutuksista Kontiolahden kunnan palveluihin. Lisäksi sivun oikeasta laidasta Ota yhteyttä -osiosta näet yhteyshenkilöt, joilta voit kysyä aiheesta lisää. 

Siun soten sivuille puolestaan on koottu kuntalaisille suunnatut ohjeistukset koronavirukseen liittyen. Sivuilla on ajantasainen tieto koronatilanteesta ja toimintaohjeet.

Sisältöjulkaisija

angle-left Kontiolahden lukiossa etäopetus jatkuu lukuvuoden loppuun asti

Kontiolahden lukiossa etäopetus jatkuu lukuvuoden loppuun asti

Valtioneuvoston suosituksen mukaisesti Kontiolahden lukion koulutyö jatkuu etänä lukuvuoden loppuun saakka. Kontaktiopetusta ei siis järjestetä lukiolla enää tänä keväänä. Kontaktiopetukseen palaamisella ei saavutettaisi merkittävää hyötyä, sillä opiskelijoilla olisi ennen koeviikkoa vain neljä koulupäivää jäljellä 13.5. jälkeen.

Noutoruokapalvelu päättyy samalla kun peruskoululaiset palaavat kouluun. Lukion 1. ja 2. vuoden opiskelijoille kouluruuasta maksetaan pyydettäessä rahallinen korvaus 14.–29.5. välisenä aikana. Normaalisti lukiolaiset ruokailisivat koulukeskuksen ruokalassa, joten menettelyssä on huomioitu koronaepidemiaan liittyvät turvallisuusohjeet. Ravintohuollossa ei myöskään ole mahdollisuuksia hoitaa noutoruuan jakelua muun työn ohella.

Ylioppilasjuhla pyritään järjestämään lauantaina 29.8.2020.

Tarkempi tiedote on lähtenyt Wilman kautta opiskelijoille ja huoltajille.

Ota yhteyttä:

Kontiolahden kunnan yleiset linjaukset

Sivistystoimi (varhaiskasvatus sekä koulutus-, kulttuuri-, liikunta- ja nuorisopalvelut

Tekninen toimi

Henkilöstö

Viestintä

Yritysasiat

JARKKO PEIPONEN

VT. TOIMITUSJOHTAJA, YRITYSVALMENTAJA, KONTIONLOIKKA OY
 050 472 4144
jarkko.peiponen@kontiolahti.fi