Koronasivusto

Olemme koostaneet tälle sivulle kaikki koronavirukseen liittyvät uutiset. Tällä sivulla kerromme koronaviruksen vaikutuksista Kontiolahden kunnan palveluihin. Lisäksi sivun oikeasta laidasta Ota yhteyttä -osiosta näet yhteyshenkilöt, joilta voit kysyä aiheesta lisää. 

Siun soten sivuille puolestaan on koottu kuntalaisille suunnatut ohjeistukset koronavirukseen liittyen. Sivuilla on ajantasainen tieto koronatilanteesta ja toimintaohjeet.

Sisältöjulkaisija

angle-left Siun sote: Koronatapauksia edelleen paljon

Siun sote: Koronatapauksia edelleen paljon

Viikolla 26 uusia tartuntoja todettiin 24, kun edellisviikolla tapauksia kirjautui 31. Pohjoiskarjalaisilla todettuja tartuntoja oli näistä 20 ja neljä tartunnoista kirjautuu toisten sairaanhoitopiirien alueelle koti- tai oleskelukunnan mukaisesti. Tartuntoja todettiin Joensuussa, Juuassa, Kiteellä, Kontiolahdella, Lieksassa, Liperissä, Polvijärvellä ja Rääkkylässä. Tartunnoista oli yhdeksän peräisin ulkomailta ja jatkotartuntoja ulkomailta saaduista tartunnoista todettiin kuusi. Kahdeksan tartuntaa todettiin jo karanteenissa olleilla henkilöillä. Kahden tartunnan alkuperä jäi epäselväksi.

•    Olemme arvioni mukaan perustasolla perustuen siihen, että tartuntalähteet ovat hyvin tiedossa, tartuntaketjut hallinnassa eikä huomattavaa sairaalarasitusta ole tällä hetkellä, toteaa tilannekuvatyöryhmän puheenjohtajana toimiva Sirpa Kaipiainen Siun sotesta.

Kuluvalla viikolla torstaihin mennessä uusia tartuntoja on kirjautunut 14, karanteenissa oli yhteensä 120 henkilöä ja sairaalahoidossa kolme. Tartuntaketjut ja altistuneet ovat hyvin tiedossa. Kasvomaskien käyttöä, käsihygieniasta huolehtimista sekä turvavälien pitämistä suositellaan edelleen koronavirustartuntojen leviämisen ehkäisemiseksi. Lisäksi on tärkeää hakeutua lievissäkin oireissa koronavirustestiin.

Tartuntoihin liittyy myös mahdollisia altistumistilanteita eri puolilla maakuntaa, ja nämä altistumispaikat on koottu Siun soten verkkosivuille osoitteeseen www.siunsote.fi/koronaviruksen-altistumispaikat. Kyseisissä paikoissa samaan aikaan olleita kehotetaan tarkkailemaan oireitaan ja hakeutumaan matalalla kynnyksellä koronavirustestiinn

Alueen kansalaisia pyydetään myös seuraamaan oireita ja hakeutumaan herkästi testiin, jos on ollut Himoksen Iskelmäfestivaaleilla 1.-3.7. tai Silja Serenade -risteilyllä 24.-26.6. Näissä on voinut altistua koronalle. Lisäksi Tallink Silja puolestaan on tiedottanut, että kaikkien 24.-26.6. Tallink Silja Serenadella matkustaneiden tulisi hakeutua myös oireettomana testiin.

•    Edelleenkin kannattaa olla harkitsevainen tapahtumien ja matkustelun suhteen, vaikka rokotekattavuus on jo hyvällä tasolla. Kasvomaskien käyttö, käsihygieniasta huolehtiminen sekä turvavälit ovat keinot suojautua tartunnalta, muistuttaa tilannekuvatyöryhmän puheenjohtajana toimiva Sirpa Kaipiainen Siun sotesta.

Rokotukset jatkuvat
Yli 16-vuotiaiden koronavirusrokotukset jatkuvat ensi viikolla kaikilla nykyisillä rokotuspisteillä. Rokotusaikoja on tulossa varattavaksi noin 3000. Rokotusaikojen tasaisen menekin varmistamiseksi alkuviikon ajat avautuvat varattavaksi lauantaina klo 12 ja loppuviikon ajat maanantaina klo 8.

Vuonna 2005 syntyneiden rokotukset ovat aiheuttaneet jonkin verran epäselvyyksiä, sillä rokotteen saa tällä hetkellä antaa vain 16 vuotta täyttäneille perusterveille nuorille. Lisäksi rokotusta tarjotaan 12–15-vuotiaille nuorille, jotka kuuluvat sairautensa tai tilansa vuoksi vakavan koronavirustaudin riskiryhmiin.

Siun sote on lähettänyt sairauden perusteella riskiryhmään kuuluville 12–15-vuotiaille postitse kirjeen koronarokotuksista ja ohjeen rokotusajan varaamisesta. Jos kirje ei ole saapunut, mutta kuulut riskiryhmään, koronarokotusaikaa voi tiedustella arkisin 14.7. 16 vuotta täyttäneet voivat puolestaan varata koronarokotusajan verkkoajanvarauksen kautta. On tärkeää, että verkkoajanvarauksessa aika varataan vasta 16-vuotissyntymäpäivän jälkeiselle ajalle.

Koronarokotteen ensimmäisen annoksen on tähän mennessä saanut noin 73 prosenttia yli 16-vuotiaista pohjoiskarjalaisista. Lisätietoa Siun soten koronarokotuksista löytyy osoitteesta www.siunsote.fi/koronarokotukset.

Koronavirustilanne Pohjois-Karjalassa viikolla 26 (28.6.–4.7.2021)
Luvuissa ovat mukana kaikki Pohjois-Karjalassa ja pohjoiskarjalaisilla varmistetut positiiviset koronavirustapaukset. Luvut voivat poiketa THL:n tartuntatautirekisterin tiedoista, johon tiedot kirjautuvat sen mukaan, missä henkilö on kirjoilla.            
•    Koronavirustartuntojen määrä: 24, muutos edellisviikkoon – 7
•    Tartuntojen alkuperä tiedossa 91,67 %
•    7 vrk ilmaantuvuus (28.6.-4.7.2021): 15,34, muutos -1,64
•    14 vrk ilmaantuvuus (21.6.-4.7.2021): 32,86, muutos +7,11
•    Koronanäytteitä: 2720, muutos +270
•    Positiivisten koronanäytteiden osuus: 1,29 %

Valtakunnalliset kriteerit epidemiatilanteen tason arvioimiseksi löytyvät sosiaali- ja terveysministeriön verkkosivuilta: https://stm.fi/koronavirusepidemian-tasot
Alueellinen koronavirusepidemian tilannekuvatyöryhmä kokoontuu kesä–heinäkuussa harvennetusti, jos epidemiatilanne pysyy rauhallisena. Ryhmä on kokoontunut 3. ja 17. kesäkuuta ja seuraavan kerran ryhmän on määrä kokoontua 15. heinäkuuta.

 

Ota yhteyttä:

Kontiolahden kunnan yleiset linjaukset

Sivistystoimi (varhaiskasvatus sekä koulutus-, kulttuuri-, liikunta- ja nuorisopalvelut

Tekninen toimi

Henkilöstö

Viestintä

Yritysasiat

JARKKO PEIPONEN

VT. TOIMITUSJOHTAJA, YRITYSVALMENTAJA, KONTIONLOIKKA OY
 050 472 4144
jarkko.peiponen@kontiolahti.fi