Koronasivusto

Olemme koostaneet tälle sivulle kaikki koronavirukseen liittyvät uutiset. Tällä sivulla kerromme koronaviruksen vaikutuksista Kontiolahden kunnan palveluihin. Lisäksi sivun oikeasta laidasta Ota yhteyttä -osiosta näet yhteyshenkilöt, joilta voit kysyä aiheesta lisää. 

Siun soten sivuille puolestaan on koottu kuntalaisille suunnatut ohjeistukset koronavirukseen liittyen. Sivuilla on ajantasainen tieto koronatilanteesta ja toimintaohjeet.

Sisältöjulkaisija

angle-left Siun sote: Maakunnan koronatilanne on vakava

Siun sote: Maakunnan koronatilanne on vakava – muistetaan maskit, turvavälit, käsihygienia ja rokotus

Maakunnan koronavirustartuntojen määrä kasvaa, Siun sote tiedottaa. Viime viikolla perjantaina, lauantaina ja sunnuntaina Siun sotessa todettiin yhteensä 33 koronavirustartuntaa, joista kuusi todettiin ulkopaikkakuntalaisilla. Todettujen tartuntojen määrät ovat samaa luokkaa kuin viime vuoden marras–joulukuussa. Tällä hetkellä eristyksissä on 74 ja karanteenissa noin 400 pohjoiskarjalaista.

Siun soten koko tiedote aiheesta:

– Sosiaalisten kontaktien välttäminen on nyt erityisen tärkeää. Koronavirus leviää siellä, missä ihmiset ovat lähekkäin. Delta-virusvariantti näyttää leviävän herkästi myös ulkotiloissa, joten maski kannattaa pitää kasvoilla aina, kun kahden metrin turvaväliä ei ole mahdollista pitää – sisällä ja ulkona. Kesällä on monenlaisia tapahtumia, joissa liikkuu runsaasti ihmisiä. Muistetaan käyttää maskia ja pitää turvavälit myös näissä tilanteissa, terveys- ja sairaanhoitopalvelujen toimialuejohtaja Sirpa Kaipiainen sanoo.

Pandemian aikana on löydetty useita koronaviruksen variantteja, mutta kaikkien virusmuotojen leviämisen ehkäisemiseksi pätevät edelleen tutut keinot:
•    Minimoi kontaktit ja muista 2 metrin turvaväli.
•    Pese kädet, yski hihaan. Käytä käsidesiä.
•    Käytä kasvomaskia, kun liikut paikoissa, joissa on muita ihmisiä.
•    Ota rokote.
•    Jos saat oireita, mene koronatestiin ja pysy muuten kotona.
•    Pidä Koronavilkku päällä ja noudata sen ohjeita.

Viime viikolla kokoontunut maakunnallinen Covid-tilannekuvatyöryhmä totesi, että Pohjois-Karjala on pandemian kiihtymisvaiheessa. Työryhmä kokoontuu jälleen torstaina 29.7.2021 arvioimaan maakunnan koronavirustilannetta ja siihen liittyviä suosituksia ja rajoituksia.

Mene testiin matalalla kynnyksellä – oireet voivat olla myös hyvin lieviä

Koronavirustartuntojen jäljittäjät tekevät kiivaasti töitä selvittääkseen koronavirustartuntojen alkuperän ja virukselle altistuneet henkilöt. Siun sote pyrkii lisäämään henkilöstön määrää jäljitystyössä, jotta ruuhkia saataisiin vähennettyä. Koronatestaus sujuu tällä hetkellä normaaliin tahtiin. Testitulokset saapuvat keskimäärin noin vuorokauden kuluttua näytteen ottamisesta.

– Jos sinulla lieviäkään oireita, kuten nuhaa, yskää, kuumetta, mene koronatestiin ja pysy muutoin kotona. Myös koronarokotuksen saaneet voivat saada tartunnan ja tartuttaa edelleen muita ihmisiä. Pohjoiskarjalaiset ovat käyneet kiitettävästi koronatesteissä, jatketaan siis samaan malliin, Kaipiainen kehottaa.

Siun sote päivittää verkkosivuillaan koronaviruksen altistumispaikkojen listaa. Listalle kirjataan paikat, joissa mahdollisesti virukselle altistuneita ei ole voitu jäljittää henkilökohtaisesti.

Ota koronarokote – muista myös tehosterokote

Pohjoiskarjalaisista yli 16-vuotiasta tähän mennessä 1. koronarokotusannoksen on saanut 78 prosenttia ja toisen annoksen on saanut 37 prosenttia. Iäkkäimmissä ikäryhmissä rokotuskattavuudet ovat noin 90 prosenttia. Nyt tavoitteena on, että myös alle 40-vuotiaiden rokotuskattavuudet saataisiin nousemaan. Yhtenä keinona tähän kokeillaan torstaina 29.7.2021 klo 9–11 ajanvarauksetonta "walk in" -koronarokotusta.
Muista ottaa myös koronarokotuksen toinen annos. Tehosteannos on tärkeä, jotta rokotteen suojateho vahvistuu. Toinen annos myös varmistaa, että suoja kestää mahdollisimman pitkään.

Ota yhteyttä:

Kontiolahden kunnan yleiset linjaukset

Sivistystoimi (varhaiskasvatus sekä koulutus-, kulttuuri-, liikunta- ja nuorisopalvelut

Tekninen toimi

Henkilöstö

Viestintä

Yritysasiat

JARKKO PEIPONEN

VT. TOIMITUSJOHTAJA, YRITYSVALMENTAJA, KONTIONLOIKKA OY
 050 472 4144
jarkko.peiponen@kontiolahti.fi