Sisältöjulkaisija

angle-left 150 syytä olla onnellinen nuori Kontiolahdella

150 syytä olla onnellinen nuori Kontiolahdella

Kontiolahden nuorisovaltuustolla on selvillä suunnitelmat kunnan 150-vuotisjuhlavuodeksi. Alkukesälle nuoret suunnittelevat mopotapahtumaa. Juhlavuoden lopussa järjestetään Kontiolahti 150 vuotta -bileet. Juhlavuoden aikana nuorisovaltuusto haastattelee nuoria teemalla 150 syytä olla onnellinen nuori Kontiolahdella. Nuoret kysyvät 150 nuorelta, mikä Kontiolahdella tekee heidät onnellisiksi. Tämän jälkeen vastauksia jaetaan sosiaalisessa mediassa. Nyt nuorisovaltuuston jäsenet aloittavat vastaamalla itse samaan kysymykseen.

Nuorisovaltuuston puheenjohtaja Jimi Jeskanen kertoo nuorilla olevan hyvät mahdollisuudet vaikuttaa omiin asioihinsa. Nuorilla on oma edustaja kunnanvaltuustossa ja heitä kuunnellaan samoin kuin kaikkia muitakin. Vaikuttaminen on johtanut tuloksiin, ja esimerkiksi aloite Lehmon skeittipaikan rakentamisesta toteutuu. Hyvät mahdollisuudet musiikin harrastamiseen saavat kiitosta Mirella Surakalta ja Jesse Kuurulta. Erityisesti bänditila tekee heidät onnellisiksi. Luka Hodzic kehuu Kontiolahdella olevan yleisestikin mainiot nuorisotilat.

Olga Pyykkösen tekee onnelliseksi Kontiolahden monipuoliset harrastusmahdollisuudet. Miska Heikkinen on samaa mieltä ja toteaa, että mopoiluharrastusta on tuettu. Hilja Sorsan mukaan on hyvä olla nuori kontiolahtelainen, sillä nuoriso otetaan huomioon. Beda Kinnunen iloitsee siitä, että Kontiolahden taivaalla näkyy öisin tähdet paremmin kuin kaupungissa. Petja Niemeläinen puolestaan on onnellinen saadessaan kalastaa hyvillä kalavesillä. Jimi Piiroinen sanoo Kontiolahdella olevan mukavan rauhallista. Nuorille onnellisuutta tuottavista asioista kuullaan lisää vuoden aikana.

Mikä sinut tekee onnelliseksi Kontiolahdella?

Nuorten kädet kynttilöiden lähettyvillä