Kontiolahden kunta rakentaa parhaillaan tie- ja katualueita Lehmonkankaan uudella asemakaava-alueella. Maanrakentamisen yhtenä raaka-aineena käytetään betonimursketta, joka on läheisen Lakan Betoni Oy:n tuotantolaitokseen rakennustyömailta palautunutta ylijäämäbetonista ja laaduntarkastuksessa hylätyistä tuotteista valmistettua kierrätysmateriaalia. Betonimurskeella tarkoitetaan jätettä, joka on valmistettu puretuista betonirakenteista tai uudisrakentamisen tai betoniteollisuuden betonituotteista ja ylijäämäbetonista murskaamalla.
Betonimurskeen käytöstä syntyy kustannussäästöjä tällä kohteella kuljetuksista, koska vaihtoehtoinen kuljetusmatka sora-alueelta kohteelle on kolminkertainen. Lisäksi toiminnasta syntyy merkittäviä kasvihuonekaasujen päästösäästöjä, koska betonimurskeen päästökerroin on laskennallisesti nolla ja kuljetuksen päästöt pienemmät.
Betonimurske on oiva esimerkki ympäristöystävällisen kiertotalouden mahdollisuuksista, koska betonimurskeen käytöllä voidaan vähentää luonnonsoran käyttöä. Joensuun seudulla olleet runsaat luonnonsoravarat ovat jo vähentyneet. Betonimurskeesta tehty pohjarakenne on osoittautunut hyvin kestäväksi ja kantavaksi.
Kyse on MARA-asetuksen mukaisesta betonimurskeesta, jonka hyödyntäminen väylä- ja kenttärakenteissa ja teollisuus- ja varastorakennusten pohjarakenteissa on valvottua. Asiasta on tehtävä ilmoitus valvontaviranomaisena toimivalle ELY-keskukselle ennen hyödyntämisen aloittamista. MARA-asetuksessa määritetään edellytykset, joiden täyttyessä asetuksessa tarkoitettujen jätteiden käyttöön maarakentamisessa ei tarvita ympäristönsuojelulain mukaista ympäristölupaa. Betonimurskeen ympäristökelpoisuus selvitetään näytteenotolla ja käyttö on mahdollista vain pohjavesialueiden ulkopuolella.
MARA-asetuksen mukaista betonimursketta on hyödynnetty 2020-luvulla Pohjois-Karjalassa enimmillään 50 000 tonnia vuosittain. Rakentamisalan heikko tilanne on vaikuttanut määrän laskuun. Vuoden 2024 betonimurskeen hyödyntämismääräksi Pohjois-Karjalan ELY-keskus arvioi noin 20 000 tonniksi.