Sisältöjulkaisija

angle-left Esi- ja perusopetukseen ilmoittaudutaan 5.2. mennessä

Esi- ja perusopetukseen ilmoittaudutaan 5.2. mennessä

Esiopetus

Vuonna 2017 syntyneet lapset ilmoitetaan esiopetukseen 10.1.–5.2.2023 välisenä aikana ensisijaisesti eDaisyn kautta. Jos sähköinen ilmoittaminen ei ole mahdollista, voi ilmoituksen tehdä lomakkeella 5.2. mennessä. Huoltaja vastaa lapsen osallistumisesta esiopetukseen.

Esiopetusta järjestetään Lehdokin, Paiholan ja Onttolan päiväkotien ja vuoropäiväkoti Aamuvirkun esiopetusryhmissä sekä Kirkonkylän, Kontioniemen, Kulhon ja Lehmon koulujen yhteydessä toimivissa erillisissä esiopetusryhmissä. eDaisyn hakulomakkeella haku osoitetaan päiväkotiyksikköön tai koulujen yhteydessä sijaitsevaan esiopetusryhmään (tällöin valitaan hakutoiveeksi ”esiopetus” ja toive esiopetuksen sijainnista merkitään vapaaseen kenttään). Lisäksi kaksivuotisen esiopetuskokeilun toinen vuosi järjestetään Päivänpaisteen päiväkodissa. Kokeilussa mukana oleville lapsille ei tarvitse tehdä uutta hakemusta toiselle esiopetusvuodelle.

Ensisijaiseen esiopetusryhmään on mahdollista saada maksuton kuljetus, mikäli matka esiopetukseen on yli kolme kilometriä. Ilta- tai vuorohoidon tarpeen perusteella perhe voi hakea lapselle toissijaista esiopetuspaikkaa. Toissijaiseen esiopetuspaikkaan perhe järjestää kuljetuksen itse. Esiopetusta täydentävä varhaiskasvatus tullaan pääsääntöisesti järjestämään esiopetusryhmien yhteydessä ja siihen haetaan samalla lomakkeella kuin esiopetukseen.

Lisätietoja:
Laura Huhtala, varhaiskasvatuksen esimies
p. 050 428 5108
laura.huhtala@edu.kontiolahti.fi

Perusopetus

Perusopetuksen 1. luokalle tulevat (vuonna 2016 syntyneet) ja uudet oppilaat ilmoitetaan 16.1.–5.2.2023 välisenä aikana Wilmassa. Ilmoittautumislomake löytyy Wilmasta Lomake -valikon alta. Oppilaan lähikoulu on merkitty ilmoittautumislomakkeelle. Ilmoittamisen voi tehdä myös puhelimitse lähikouluun 1.2. klo 9.00–12.00 tai Oppilastietoilmoitus-lomakkeella 5.2. mennessä.

Ahokkala, Suontauksentie 2, p. 050 501 4014
Jakokoski, Jakokoskentie 6 b, p. 040 487 2111

Kirkonkylä, Keskuskatu 11, p. 040 179 4428
Kontioniemi, Jääkärintie 2, p. 050 591 8635
Kulho, Rekiraitti 9, p. 040 178 5081
Kylmäoja, Pohjatuulentie 6, p. 040 179 4428
Lehmo, Kylmäojantie 6, p. 050 364 9697
Onttola, Koulutie 10, p. 040 179 4428
Selkie, Selkientie 47 b, p. 040 487 2111
Varparanta, Riihilahdentie 5, p. 040 178 5078

Koulunkäyntioikeutta muuhun kuin oppilaan lähikouluun haetaan erikseen sivistysjohtajalta. Toissijaiseen kouluun ei ole maksutonta koulukuljetusoikeutta.

Tutustu koulujen oppilaaksiottoalueisiin ja lomakkeisiin.

Päätös koulupaikasta tehdään huhtikuun aikana. Toukokuussa on koulutulokkaiden tutustumispäivä, josta kukin koulu ilmoittaa erikseen. Lukuvuoden 2023–2024 koulutyö alkaa torstaina 10.8.2023.

Maksulliseen koulun iltapäiväkerhoon ilmoittaudutaan erikseen. Haku lukuvuoden 2023–2024 iltapäivätoimintaan avataan huhtikuussa 2023.

Lisätietoja:
lähikouluilta tai
Leila Kurki, opetuspäällikkö
p. 050 344 7909
leila.kurki@kontiolahti.fi