Sisältöjulkaisija

angle-left Harrastamisen mallin harrastekerhot käynnistyvät Kontiolahdella ensi viikolla

Harrastamisen mallin harrastekerhot käynnistyvät Kontiolahdella ensi viikolla

Kontiolahden kouluilla jatkuu tänä lukuvuonna Harrastamisen mallin kerhotoiminta. Opetus- ja kulttuuriministeriö tukee koulupäivien yhteydessä järjestettävää kerhotoimintaa Kontiolahdella 1200 tunnin verran. Viime keväänä Harrastamisen malli alkoi pilottihankkeena ja jatkuu nyt varsinaisena hankkeena. Harrastamisen mallissa ideana on tarjota oppilaiden toiveiden mukaisia harrastekerhoja. Osallistujille maksuttomia kerhoja tarjotaan ja järjestetään peruskoulujen 1.–9.-luokkalaisille.

Koordinaattorina on aloittanut elokuussa Lauri Kontkanen, jonka työnkuvaan kuuluu muun muassa yhteydenpito kouluihin ja kerhoja järjestäviin toimijoihin, kerhojen aikataulutukset sekä lasten ja nuorten kerhotoiveiden kartoitus. Kontkanen oli itse mukana pilottihankkeessa ohjaamalla viime keväänä jokaisella Kontiolahden alakoululla parkouria ja ehti tutustua silloin hankkeeseen ja kouluihin.

– Tavoitteena on tarjota mahdollisimman monipuolisesti erilaisia harrasteita liikunnasta kädentaitoihin ja eläinaiheisista kerhoista tietotekniikkaan, summaa Kontkanen.

Kerhot käynnistyvät pääosin maanantaista 20.9. alkaen kouluista riippuen, jatkuen aina kouluvuoden loppuun saakka. Kerhojen sisällöt vaihtelevat hieman koulukohtaisesti toiveiden ja toimijoiden mukaan. Yleisimpiä kerhoja ovat salibandy, askartelu&käsityö sekä eläinkerho.

Toimijoita haetaan koko vuoden ajan mukaan, sillä toiminnasta on tarkoitus tulla pysyvä osa koulujen ja lasten iltapäivien arkea. Toiveita pyritään kuuntelemaan mahdollisimman paljon, vaikkakaan kaikkia toiveita ei pystytä jokaisella koululla toteuttamaan. Esimerkiksi viime kevään suosituimpiin kerhoihin kuulunut parkour kaipaa vielä lisäohjaajia. Harrastamisen mallin kerhojen pitämisestä kiinnostuneet yhdistykset, liikuntaseurat ja muut toimijat voivat olla yhteydessä hankkeen koordinaattoriin.

Yhteystiedot:

Lauri Kontkanen
Harrastamisen malli, koordinaattori
050 428 3759
lauri.kontkanen@kontiolahti.fi