Sisältöjulkaisija

angle-left Hevisaurus, RytmiHäiriköt ja Arttu Wiskari rytmittävät Kontiolahden juhlavuoden päätapahtumaa

Hevisaurus, RytmiHäiriköt ja Arttu Wiskari rytmittävät Kontiolahden juhlavuoden päätapahtumaa

Kontiolahden 150-vuotisjuhlavuoden päätapahtuma tuo kuntaan koko päivän kestävät juhlat lauantaina 12. elokuuta. Juhlapäivää vietetään jäähallin viereisellä nurmialueella ja tapahtumakentällä osoitteessa Vierevänniementie 6. Päivä on jaettu kahteen osaan: ensin on lasten vuoro, sitten aikuisten.

Päätapahtuma lapsille täräyttää lavalle koko perheen suosikkikokoonpanon eli Hevisauruksen. Lisäksi tapahtumassa on lapsille ja lapsenmielisille erilaisia toimintapisteitä, herkkukojuja ja pomppulinnoja. Lapsille suunnattua ohjelmaa on tarjolla kello 11–14 välisen ajan. Kannattaa jo nyt painaa mieleen, että Hevisauruksen räväkkä esitys alkaa kello 13.

Hetken huilailun jälkeen on aikuisten vuoro. Joensuulainen RytmiHäiriköt tuo iltaan tanssittavaa musiikkia ja juhlavaa fiilistä. Ilta huipentuu, kun Arttu Wiskari astuu lavalle. Lukuisista radiohiteistään tunnettu artisti saa varmasti yleisön laulamaan ja tanssimaan mukana. Päätapahtuma aikuisille tuo iloa elokuiseen iltaan kello 18–23.30 väliseksi ajaksi. Terassi aukeaa kello 18 ja RytmiHäiriköt valtaa lavan kello 19. Alueella on monenlaista toimintaa, erilaisia herkkuja ja viilentäviä virvokkeita – saatetaanpa väliajalla kuulla yllätysmusiikkiakin. Arttu Wiskari huipentaa päätapahtuman kello 21.30 alkaen.