Kontiolahti on tunnettu erityisesti lapsirikkaana kuntana, mutta se liikuttaa aktiivisesti myös ikäihmisiä.
Kunta tarjoaa ikääntyville mahdollisuuden käydä maksutta liikunta- ja kuntosaliryhmissä. Ryhmiä toimii viikoittain eri puolilla Kontiolahtea, ja ne ovat todella suosittuja.
Ikäihmisille liikunta on toimintakyvyn kannalta välttämätöntä. Kuntosaliryhmissä osallistujia ohjataan tekemään liikkeet oikealla tekniikalla. Huomiota kiinnitetään lihasvoiman ja tasapainon kehittämiseen. Joka toinen viikko järjestetään vesijumppa, johon on perustettu kaksi ryhmää. Vesijumppa on Liperin uimahallissa, jonne on kuljetus. Osallistujat maksavat uimahallimaksun.
Viikoittain on sekä ohjattuja että omatoimisia liikuntaryhmiä. Ennen koronavuosia Ikivihreille kertyi yli 10 000 liikuntakäyntiä vuodessa. Liikuntaryhmien runsas tarjonta on pitkälti vertaisohjaajien ansiota. Kunnan kouluttamat vertaisohjaajat toimivat vapaaehtoisina ryhmien ohjaajina. Ryhmien vertaisohjaajat tekevät korvaamatonta työtä, jota ilman moni jäisi vaille tarvitsemaansa kannustusta.
Ryhmiin ilmoittaudutaan kuntoilukauden alussa. Näin uudet osallistujat voidaan ohjata sopiviin ryhmiin ja antaa tarvittava opastus. Toimintaan pääsee mukaan kesken kauden, mikäli ryhmissä on tilaa. Henkilökohtaista ohjausta pyritään järjestämään tarvittaessa.
Eläkeläisneuvoston ja kunnan vapaa-aikapalveluiden yhteistyössä järjestämät kevät- ja syysretket antavat vaihtelua toimintaan. Retkille lähdetään yleensä kahdella linja-autolla, mikä kertoo retkien suosiosta.