Sisältöjulkaisija

angle-left Innostavimmat työntekijät ja esimies on ensimmäistä kertaa valittu Kontiolahdella

Innostavimmat työntekijät ja esimies on ensimmäistä kertaa valittu Kontiolahdella

Vuoden innostavimmat työntekijät ja esimies on palkittu ensimmäistä kertaa Kontiolahden kunnan henkilöstön keskuudesta. Palkitsemisella on haluttu nostaa kunnassa tehtävää hyvää työtä esille.

Kunta on palkinnut henkilöstön antamien ehdotusten perusteella innostavimman esimiehen ja peräti kolme innostavinta työntekijää. Vuoden 2020 innostavimman työntekijän palkinnon ovat saaneet kiertävä varhaiskasvatuksen erityisopettaja Tuire Miettinen, Kontiolahden koulun ICT-ohjaaja Pasi Ovaskainen ja Lehmon koulun englannin kielen lehtori Anu Hurskainen. Vuoden 2020 innostavimmaksi esimieheksi on valittu Kontiolahden koulun rehtori Auli Pulkki.

– Haluamme huomioida ja nostaa esille työntekijöitä ja esimiehiä, joiden osaaminen, innostus ja loistavin asenne heijastuvat työntekoon ja tulevat tunnistetuiksi työyhteisön muiden jäsenten esille nostamina. Esimies- ja työntekijävalinnat on tehty kaikkien annettujen esitysten perusteella työnantajan ja ammattijärjestöjen yhteistyönä, henkilöstöpäällikkö Milla Paasu kertoo.