Marras-joulukuussa järjestettävä ”Jätkänkynttilät kylille” -tapahtuma on esimerkki kuntalaisten ja kuntajohdon epävirallisen kohtaamisen tärkeydestä. Haluamme, että asukkailla on mahdollisimman matala kynnys osallistua ja vaikuttaa kunnan toimintaan ja sen suunnitteluun. Kutsummekin kuntalaisten lisäksi kunnan johtavat virkahenkilöt sekä poliitikot jätkänkynttilöiden loisteeseen viettämään yhteistä juhlaa.
Tarkoitus ei ole ohittaa kuntademokratian keskeisten instituutioiden, kunnanvaltuuston ja -hallituksen roolia, vaan vahvistaa epävirallisia toimintamuotoja ja tiedonkulkua. Näin opimme paremmin tuntemaan toinen toisiamme, ja samalla luovat ideat pääsevät nopeammin leviämään paikasta toiseen.
Samalla voimme osoittaa, että kuntastrategiamme pääviesti ”kasvua ja asennetta” on sanojen lisäksi aitoja tekoja. Loistavin asenne kuvaa sitä, että ”uskallamme toimia rohkeasti kokeillen ja edetä muuttuvan maailman mukana.”
Moni paikallinen palvelu on kunnan, järjestöjen, yritysten ja yksittäisten kuntalaisten yhteistyön tulosta. Jotta palvelut pysyvät ja kehittyvät, tarvitsemme jatkuvaa palautetta ja tietoa sekä toimivaa ”matalan kynnyksen” vuorovaikutusta eri toimijoiden kanssa.
Jätkänkynttilät kylillä -tapahtuma
Jätkänkynttilät kylillä -tapahtuma on yksi kunnan 150-juhlavuoden tapahtumista. 150 jätkänkynttilää on jaettu Kontiolahden eri kylille ja ne sytytetään 25.11.–17.12.2023. Kutsumme kyläläiset, naapurit ja ystävät, sekä kunnan päättäjät ja virkamiehet viettämään yhteistä juhlaa jätkänkynttilöiden loisteessa!
Valon juhlaa vietetään seuraavilla kylillä:
Pyytivaara – osia Pyytivaaran kylätiestä valaistaan lauantaina 25.11.
Romppala – Romppalan monitoimitalolla glögiä ja pipareita lauantaina 25.11. alkuillasta.
Paihola – Jätkänkynttilät sytytetään kylätien varteen koulun ja päiväkodin väliselle alueelle lauantaina 25.11. klo 17.00 alkaen
Kontioniemi – Kontioniemen kylätalolla rupattelua glögin ja pipareiden äärellä lauantaina 25.11. klo 16.00 alkaen.
Venejoki – Hämäränhyssy, koko perheen tapahtuma Venejoen myllyllä sunnuntaina 26.11. klo 16.00–17.30.
Varparanta – Helmen joulutulet Höytiäisen Helmessä perjantaina 1.12. klo 16.30–19.00.
Lehmo – Polku jouluun -tapahtuma Monarilla ja seurakuntakodilla sunnuntaina 3.12. klo 14.00–18.00.
Jakokoski – Joulunavaus seurojentalolla sunnuntaina 10.12.
Selkie – Eläinten joulurauha -tapahtuma sunnuntaina 17.12.
Lisätietoja tapahtumista voi tiedustella kyläyhdistysten puheenjohtajilta. Yhteystiedot löytyvät Pohjois-Karjalan kylien kylat.fi-sivustolta.