Sisältöjulkaisija

angle-left Jesse Kaikuranta 10-vuotistaiteilijajuhlakiertueella – Kontiolahdella 19.2.2022

Jesse Kaikuranta 10-vuotistaiteilijajuhlakiertueella – Kontiolahdella 19.2.2022

Valovoimainen esiintyjä Jesse Kaikuranta suuntaa keväällä juhlakiertueelle. Jesse Kaikurannan läpilyönnistä ja ensimmäisestä albumista tulee keväällä 2022 kuluneeksi kymmenen vuotta. Juhlavuoden kunniaksi artisti haluaa juhlistaa uraansa konserteilla jousikokoonpanon kanssa ympäri Suomen. Konsertissa kuullaan läpileikkaus artistin urasta ja totta kai kaikista suurimmat hitit.

Debyyttialbumi ”Vie mut kotiin” julkaistiin marraskuussa 2012, ja se on myynyt yli tuplaplatinaa. Levyn myötä Kaikuranta sai viisi Emma-ehdokkuutta, muun muassa Vuoden tulokas -ehdokkuuden. Levyn sinkuista ”Vie mut kotiin”, ”Järjetön rakkaus” ja ”Näytän sulle rannan” olivat kaikki hittejä. Toinen albumi ”Vaikka minä muutuin” julkaistiin 2013, sinkkulohkaisu ”Vielä täällä” keikkui useita viikkoja radiolistojen kärjessä. Kolmas albumi ”Jesse Kaikuranta” julkaistiin 2017. Vuoden 2017 jälkeen artisti on julkaissut useita singlejä ja valmistelee tällä hetkellä uutta musiikkia Suomen ykköstuottajien kanssa.

Jesse Kaikurannan upeasta konsertista saadaan nauttia Kontiolahdella Ohto-auditoriossa lauantaina 19.2.2022 kello 19.00. Liput konserttiin ovelta 15 euroa.