Sisältöjulkaisija

angle-left Kaavoituksen tavoitteena on hyvä ja toimiva elinympäristö

Kaavoituksen tavoitteena on hyvä ja toimiva elinympäristö

Yleiskaavoituksessa käynnissä on Lehmon osayleiskaava. Kaavan tavoitteena on Lehmon taajaman tiivistäminen ja kehittäminen sekä rakentamisen ohjaaminen taajamassa ja ympäröivillä haja-asutusalueilla. Lehmon osayleiskaava oli kunnanvaltuuston hyväksymiskäsittelyssä toukokuussa 2021. Kaava palautettiin jatkokäsittelyyn. Tavoitteena on saada osayleiskaava uudelleen hyväksymiskäsittelyyn keväällä 2022.

Vireillä on myös Paiholan osayleiskaavamuutos Paiholan sairaalan ympäristössä. Alue on vuonna 2015 hyväksytyssä osayleiskaavassa osoitettu asemakaavoitettavaksi alueeksi. Muutos mahdollistaa Paiholan alueen kehittymistä ja sujuvoittaa alueen rakentamisen lupamenettelyä siten, että rakentaminen ilman poikkeamislupaa on mahdollista.

Höytiäisen rantaosayleiskaava on käynnistetty joulukuussa 2021 erilaisten taustaselvitysten laadinnalla. Kaava laaditaan kaavoittamattomille Höytiäisen rannoille. Rantaosayleiskaavan tarkoituksena on määrittää rantarakentamisen määrä ja laatu sekä varmistaa riittävän vapaan ranta-alueen säilyminen.

Kirkonkylän osayleiskaava on tarkoitus käynnistää sen jälkeen, kun Lehmon osayleiskaava on hyväksytty. Kirkonkylä on strategisen yleiskaavan mukainen kehittämiskohde eli tiivistettävä taajama. Yleiskaavalla osoitetaan uudet asemakaavoitettavat asuinalueet sekä aluevaraukset palveluille, elinkeinotoiminnalle ja virkistykselle.

Vanhan Lehmon asemakaavan muutos- ja laajennustyö on käynnistetty vuonna 2015. Uuden kaavaluonnoksen työstämistä on jatkettu ja tarkastelua tehty erityisesti tielinjauksiin. Vanha Lehmo on jo rakennettua aluetta eikä kaavalla juurikaan lisätä rakennuspaikkoja.

Sen sijaan Karhulaan, Vanhan Nurmeksentien itäpuolelle ollaan asemakaavoittamassa kokonaan uusi, noin 60 pientalotontin asuinalue. Karhulan asuinalueen toteuttamisen edellytyksenä on ollut kevyen liikenteen väylän rakentaminen Vanhan Nurmeksentien varteen. Karhulan alueen asemakaavaehdotus on tarkoitus laittaa nähtäville vuoden 2022 alussa. Asuinrakentamista on tarkoitus asemakaavoittaa myös Lehmonkankaan työpaikka-alueen itäpuolelle. Alueelle käynnistetään asemakaava maankäyttösopimuksella.

Lehmon yhtenäiskoulun toteuttamista varten kunnassa on vireillä Lehmon yhtenäiskoulun alueen asemakaavan muutos ja laajennus. Vieressä sijaitsevalla Lehmon urheilukeskusalueen asemakaavan muutoksella ja laajennuksella tarkastellaan urheilukeskusalueen liikenne- ja pysäköintijärjestelyjä. Kaavoitettavaan alueeseen otetaan lisäksi mukaan urheilukentän ja Vanhan Nurmeksentien väliin jäävät kiinteistöt. Kaavaehdotus asetettiin nähtäville marraskuussa 2021.

Lähitulevaisuudessa pienempiä kaavahankkeita ovat muun muassa liikenteen sujuvoittamiseen liittyvä Kruununtien ja Ruottisenahonkadun risteyksen kiertoliittymän mahdollistava asemakaavamuutos sekä kirkonkylän sote-aseman rakentamiseen liittyvä asemakaavan tarkistus.

Kontioniemen alueella käynnistettäviä hankkeita ovat asemakaavalaajennus vanhalle varuskunta-alueelle muodostuneelle työpaikka-alueelle. Lisäksi aloitetaan asemakaavamuutos, jolla muutetaan Järvenlaskuntien rakennuspaikkojen käyttötarkoituksia uudemman Kontioniemen osayleiskaavan mukaisiksi.

Jaamankankaan ranta-asemakaavan muutos Höytiäisen etelärannalla hyväksyttiin kunnanvaltuustossa marraskuussa 2021. Kaavamuutoksen tavoitteena on nostaa lomarakennuspaikkojen rakennusoikeutta sekä tutkia käyttötarkoituksen muutosta osalle rakennuspaikoista. Kuluneen vuoden aikana kunnanvaltuusto hyväksyi myös Heikinpellon ja Paitalammen asemakaavat.

Tonttihaku jatkuu

Syksyn 2021 tonttihaussa oli haettavana yhteensä 12 tonttia Lehmon alueelta; kaksi tonttia Pihatieltä sekä kymmenen tonttia Heikinpellon Valtelankaarelta. Loput Heikinpellon tonteista on tarkoitus laittaa luovutukseen vuoden 2022 aikana. Uusien tonttihakujen lisäksi jatkuvassa haussa on tontteja Soralan, Kontioniemen ja kirkonkylän Kärjen alueilta sekä haja-asutusalueilta. Lisätietoa vapaista tonteista saa kunnan nettisivuilta ja tonttipalvelusta: www.kontiolahti.fi/tontit.