Sisältöjulkaisija

angle-left Kaksivuotinen esiopetuskokeilu käynnistyy syksyllä

Kaksivuotinen esiopetuskokeilu käynnistyy syksyllä

Ensi syksynä Päiväpaisteen päiväkodilla aloittaa kaksivuotisen esiopetuksen kokeiluryhmä. Opetus- ja kulttuuriministeriö valitsi satunnaisotannalla kokeiluun osallistuvat toimipaikat, joiden perusteella määräytyivät myös kokeiluun osallistuvat koeryhmälapset. Kaikki muut kunnassa asuvat 5-vuotiaat lapset kuuluvat verrokkiryhmään. Kokeilussa vertaillaan valtakunnallisesti muun muassa kaksivuotisen esiopetuksen vaikutuksia koe- ja verrokkiryhmien lasten kehitys- ja oppimisedellytyksiin, sosiaalisiin taitoihin ja terveen itsetunnon muodostumiseen.

Kokeiluryhmä aloittaa 11.8., ja siinä noudatetaan samoja aikatauluja kuin muussakin kunnassa järjestettävässä esiopetuksessa. Sivistyslautakunta on hyväksynyt 26.5.2021 opetussuunnitelman kokeilua varten. Opetussuunnitelmassa painotetaan lapsilähtöistä, leikkiin ja tutkivaan havainnointiin perustuvaa pedagogiikkaa. Kaksivuotinen esiopetus mahdollistaa sen, että kukin lapsi saa paremmin edetä oppimisessaan omaan tahtiinsa.

Varhaiskasvatuksen nettisivuille tulee lisätietoa kokeilusta, ja kokeilun esiopetussuunnitelma on luettavissa sieltä.