Sisältöjulkaisija

angle-left Kesällä ehtii myös kuntoilla

Kesällä ehtii myös kuntoilla

Moni tavoittelee keväisin sitä kuuluisaa rantakuntoa, mutta mikään ei estä jatkamasta kuntokuuria myös kesällä. Lihaskuntoharjoittelu on tärkeää kaikille ympäri vuoden, sillä hyvä lihaskunto ylläpitää toimintakykyä lenkkeilyäkin tehokkaammin.

Kuntokontion kuntosaleilla kirkonkylän liikuntahallilla sekä Kylmäojan ja Lehmon kouluilla rauta nousee tänä kesänä kampanjahintaan, sillä kesä–elokuulle kolmen kuukauden kortin voi lunastaa 50 eurolla. Kuntosalit ovat käytössä kulkutunnisteella aamuvarhaisesta iltamyöhään kello 6–22 koulujen alkuun saakka. Kulkutunnisteen voi lunastaa 15 euron panttia vastaan.

Kontiolahden kuntosaleista kirkonkylän liikuntahallin kuntosali saa kesällä pintaansa uutta väriä sekä muutaman uuden laitteen. Myös Kuntokontion monille tutuksi tullut logo on saanut raikkaamman ilmeen.
Kuntosalilaitteiden vuosihuollosta tehtiin sopimus Fysiolinen kanssa, mikä omalta osaltaan parantaa palvelutasoa. Kuntosalien kehittämistä tehdään yhteistyössä käyttäjien kanssa, ja uusia ideoita otetaan aina vastaan.
- Asiakkailta tulee suora palaute, ja heitä kuultiinkin keväällä uusien laitteiden hankintoja suunnitellessa, kertoo iltaisin kuntosaleilla asiakaspalvelusta vastaava vahtimestari Sampo Oikarinen (kuvassa).

Kuntosalien vahtimestari nostaa tankoa liikuntahallin kuntosalilla.