Sisältöjulkaisija

angle-left Kontiolahden kunnan kesätyöhaku alkaa 1.3.2023

Kontiolahden kunnan kesätyöhaku alkaa 1.3.2023

Hei kontiolahtelainen nuori!

Haluaisitko työskennellä ensi kesänä esimerkiksi uimakoulun avustavissa tehtävissä? Tai vaikkapa työskennellä lasten kanssa päiväkodissa avustavissa tehtävissä? Miltä kuulostaisi olla mukana sirkusleirin järjestelyissä avustavissa tehtävissä? Nämä ja paljon muita kesätyö mahdollisuuksia tulee hakuun keskiviikkona 1.3.2023!

Kontiolahden kunnan nuorten kesätyöpaikat ovat haettavissa 1.3.-31.3.2023 välisenä aikana osoitteessa Avoimet työpaikat - kontiolahti.fi
Kunnan kesätyöpaikkoihin voivat työllistyä kontiolahtelaiset vuosina 2004–2008 syntyneet nuoret. Työtehtäviä on tarjolla monipuolisesti kunnan eri yksiköissä. Työllistämisaika on pääsääntöisesti kaksi viikkoa ja työaika 30 tuntia/viikko. Työsuhteet ajoittuvat yleensä touko-elokuulle.

Haettavaksi tulevat lasten hoidon, puhtaanapidon, ruokahuollon, ulkoalueiden huollon sekä lasten ja nuorten vapaa-ajan toiminnan avustavia tehtäviä. Lisäksi kesätöitä löytyy koulujen kaluston ja tarpeiston siirtojen ja järjestelyiden avustavista tehtävistä. Kesätyöpaikkoja on tänä vuonna haettavana yhteensä 104 kpl.

Mikäli olet kiinnostunut esimerkiksi Nuorten kesäyrittäjyydestä, löydät lisätietoja täältä: Kesätyöt - kontiolahti.fi

Tsemppiä hakuun kaikille!