Sisältöjulkaisija

angle-left Kokoontumisrajoitukset ovat muuttuneet

Kokoontumisrajoitukset ovat muuttuneet

Itä-Suomen aluehallintovirasto on 14.1.2022 tehnyt päätöksen yleisötilaisuuksien ja yleisten kokousten rajoittamisesta. Rajoitukset ovat voimassa 14.2.2022 saakka, ja ne koskevat Itä-Suomen aluehallintoviraston koko toimialuetta.
Aluehallintoviraston päätöksen mukaisesti Kontiolahdella voi sisätiloissa järjestää enintään 20 henkilön yleisötilaisuuksia ja yleisiä kokouksia. Rajatuissa ulkotiloissa puolestaan voi järjestää enintään 50 henkilön yleisötilaisuuksia ja yleisiä kokouksia edellyttäen, että osallistujien ja seurueiden on mahdollista välttää lähikontakteja toisiinsa. Tapahtumissa tulee noudattaa terveysturvallisuusohjeita. Rajoitusten tavoitteena on hillitä koronavirustartuntojen leviämistä Itä-Suomen alueella.

Kunnan johtoryhmä käsitteli asiaa kokouksessaan maanantaina 17.1.2022. Kontiolahden kunnalla ei tällä hetkellä ole suunnitteilla järjestää tapahtumia. Kunnan Senioriteatteri ja leffanäytökset ovat jo tauolla johtoryhmän aiemman päätöksen mukaisesti.

Terveysturvallisuusohjeet

Kontiolahden kunta suosittelee edelleen kasvomaskin käyttöä. Maskisuositus on yhä voimassa myös Kontiolahden kouluissa henkilöstölle ja kaikille oppilaille kuudesluokkalaisista alkaen. Yhdysluokassa 5–6 maskisuositus koskee myös viidesluokkalaisia. Koulukuljetuksissa kaikki oppilaat käyttävät kasvomaskia. Lisäksi tulee muistaa tutut ohjeet käsihygieniaan ja turvavälien pitämiseen liittyen. Kouluun ei voi tulla oireisena. Ajankohtaiset ohjeet ja tiedot lähetetään koteihin Wilman kautta.

Liikuntatilat

Kontiolahden kunnan liikuntatilojen käyttöön on tehty muutoksia 13.1.2022. Niistä on lisätietoa kunnan nettisivuilla. Lisäksi koronavirustilanteen tuomat muutokset Kontiolahden kunnan palveluihin on kootusti osoitteessa www.kontiolahti.fi/ajankohtaista-koronasta.