Sisältöjulkaisija

angle-left Pyöräliikennettä ja jalankulkua kehitetään – vaikuta liikkumisesi olosuhteisiin

Pyöräliikennettä ja jalankulkua kehitetään Kontiolahdella – vaikuta liikkumisesi olosuhteisiin

Pyöräliikenteen ja jalankulun kehittämissuunnitelman teko on aloitettu Kontiolahdella. Kehittämissuunnitelman tavoitteena on muun muassa lisätä pyörällä ja jalan kuljettavien matkojen määrää sekä parantaa jalankululle ja pyöräliikenteelle soveltuvien väylien turvallisuutta, sujuvuutta ja viihtyisyyttä.

Kontiolahden kunta on käynnistänyt työn huhtikuussa, ja syksyllä valmistuvan suunnitelman konsulttina toimii Ramboll Finland Oy Oulusta. Suunnittelussa ovat mukana myös Pohjois-Savon ely-keskus ja Joensuun kaupunki.

Suunnitelman tarkoitus on omalta osaltaan ohjata kunnan maankäytön ja liikenteen kehittämistä. Suunnitelma edistää liikenne- ja viestintäministeriön Kävelyn ja pyöräilyn edistämisohjelmaa, jonka tavoitteena on kävely- ja pyöräliikenteen matkojen määrän lisääminen 30 prosentilla vuoteen 2030 mennessä.

Yksi olennainen kehittämissuunnitelmaan kuuluva osa on selvittää Kontiolahdella asuvien, työssäkäyvien, vapaa-ajan asukkaiden ja opiskelevien mahdollisuuksia liikkua jalan ja pyörällä. Kaikille avoin karttapalautekysely on räätälöity kullekin vastaajaryhmälle soveltuvaksi.

Kyselyssä vastaajat voivat halutessaan osoittaa kartalla pyöräilyn ja kävelyn kannalta hankalia paikkoja tai onnistuneita ratkaisuja sekä esittää kehittämisehdotuksia, jotka helpottaisivat pyöräilyä ja kävelyä. Esille nostettavat asiat voivat liittyä esimerkiksi jalankulku- ja pyöräliikenneväylien laatuun, kunnossapitoon, turvallisuuteen tai reittien opastukseen.

Kyselyyn pyydetään vastaamaan osoitteessa: https://app.maptionnaire.com/en/8635/. Kysely on avoinna 24.5. saakka. Kyselyvastaukset käsitellään anonyymeina. Kyselyyn kannattaa vastata, jotta kävellen ja pyöräillen liikkumisesta, olosuhteista ja kehittämisehdotuksista saadaan mahdollisimman kattava kuva. Kyselyyn vastanneiden kesken arvotaan viisi pyöräilykypärää.

Vastaa kyselyyn