Sisältöjulkaisija

angle-left Kunnassa ideoidaan korvaavia tehtäviä, myös yt-menettelyn aloittamista esitetään

Kontiolahden kunnassa yhä ideoidaan korvaavia tehtäviä, myös yhteistoimintamenettelyn aloittamista esitetään

Kontiolahden kunta jatkaa yhdessä henkilöstön kanssa korvaavien työtehtävien etsimistä. Samaan aikaan kunta työnantajana ja ammattijärjestöt esittävät kunnanhallitukselle yhteisenä näkemyksenään yhteistoimintamenettelyn aloittamista. Työyksiköille on alkuviikosta annettu pyyntö korvaavien tai uudistettujen tehtävien ideoimisesta niissä tapauksissa, että omat työtehtävät vähenevät. Selvitystyö on edelleen kesken. Ensisijaisena tavoitteena on löytää kaikille korvaavaa työtä, ja lomautuksiin turvaudutaan vasta viimesijaisena keinona.

Työnantaja ja ammattijärjestöt ovat yhteisesti todenneet, että korvaavia tehtäviä ei todennäköisesti löydetä kaikille. Yhteistoimintamenettelyllä varaudutaan tilanteen pitkittymiseen ja turvataan henkilöstön oikeusturva poikkeusolojen aikana.

Kunta on ottamassa henkilöstölle käyttöön yhteistä alustaa, jonne voi ilmoittaa ideoita uusista työtehtävistä ja erityisosaamisestaan. Tavoitteena on luoda tehtäviä, joista lapset, nuoret, perheet ja ikäihmiset hyötyvät. Tästä yksi esimerkki on tällä viikolla muovattu vapaaehtoistyön koordinaattorin tehtävä, jonka avulla autetaan ikäihmisiä ja riskiryhmään kuuluvia.

Aiemman arvion mukaan kunnan noin 650 työntekijästä 15 prosentilla nykyiset työt joko vähenevät tai keskeytyvät kokonaan. Työnantaja ja ammattijärjestöt ovat kokoontuneet tänään torstaina 26.3. käsittelemään pandemiatilannetta ja sen vaikutuksia henkilöstöön. Asia on Kontiolahden kunnanhallituksen käsittelyssä maanantaina 30.3.