Sisältöjulkaisija

angle-left Kontiolahden kunta lähti mukaan Hinku-verkostoon

Kontiolahden kunta lähti mukaan Hinku-verkostoon

Kontiolahden kunta on päättänyt liittyä Hinku-verkostoon. Asiasta päätti Kontiolahden kunnanvaltuusto kokouksessaan maanantaina 14.11.2022. Suomen ympäristökeskuksen hallinnoima Hinku-verkosto tavoittelee kunnianhimoisia päästövähennyksiä, ja tavoitteena on 80 prosentin päästövähennys vuoteen 2030 mennessä vuoden 2007 tasosta. Pohjois-Karjalassa Hinku-verkostoon kuuluvat lähes kaikki maakunnan kunnat, ja Pohjois-Karjala on ollut Hinku-maakunta vuodesta 2020.

Kontiolahdella on jo aiemmin tehty ilmastotoimia oman ilmasto-ohjelman mukaisesti. Muutoksen jälkeen taajamia ja isoja laitoksia lämmitetään öljyn sijaan pääasiassa puupohjaisilla polttoaineilla. Kontiolahti on metsittänyt aktiivisesti omia joutomaitaan ja tehnyt näppäriä ilmastotoimia muun muassa upottamalla kantoja hiilivarastoksi vesiensuojelukosteikkoon.

Hinku-toimia voivat toteuttaa Kontiolahdella kunnan lisäksi alueen yritykset, yhteisöt ja asukkaat. Suurimmat päästövähennysmahdollisuudet Kontiolahdella liittyvät liikenteen päästöihin, rakennuskannan lämmitysmuutoksiin ja energiantuotannon muuttamiseen uusiutuville energiamuodoille. Huomattavia päästövähennysmahdollisuuksia on myös hiilensidonnalla metsiin ja peltobiomassan hyödyntämisellä biokaasutukseen.

– Nykyinen maailmantilanne, jossa yhteiskuntaa ravistellaan irti fossiilisen energian käytöstä, edesauttaa kuntien siirtymistä kohti energiaomavaraisuutta ja näin vähentämään hiilipäästöjä, Kontiolahden kunnan ympäristöpäällikkö Antti Suontama sanoo.

Hinku-kuntana toimiminen läpileikkaa kunnan eri toimialoja, ja päätöksiä tehdessä tulee huomioida toimien ilmastovaikutukset.

Kontiolahti on ekoteko -hengessä nostetaan matalalla kynnyksellä niin pieniä kuin vähän suurempiakin ekologisia tekoja kunnasta esiin.