Sisältöjulkaisija

angle-left Kontiolahden Senioriteatterin elämänmakuiset esitykset esitetään kesä–heinäkuun vaihteessa

Kontiolahden Senioriteatterin elämänmakuiset esitykset esitetään kesä–heinäkuun vaihteessa

Kontiolahden kulttuuripalveluiden luotsaama Senioriteatteri on palannut esitystoiminnan pariin kesän alkajaisiksi. Aktiivisen ryhmän kymmenen jäsentä on pannut tohinaksi ja harjoittelee parhaillaan esitystä, jonka valmistus jäi viime syksynä kesken. Senioriteatterin toiminta keskeytettiin talveksi koronavirustilanteen vuoksi. Tuleva esitys kantaa nimeä Elämän peili – Heijastuksia eiliseen, ja se on tarkoitus esittää yleisöjen edessä kesä–heinäkuun vaihteessa. Esityksiä järjestetään Kontiolahden kotiseutukeskuksessa ja Lehmon monitoimitalolla.

Harjoiteltu esitys koostuu irtonaisista kohtauksista ja teksteistä, jotka on voitu valmistaa koronaturvallisuusohjeita noudattaen.

– Esityksessä sen nimen mukaisesti keskeistä on peili, ryhmän jäsen Toini Koistinen kertoo.

– Peilaamme esityksessä elämää laaja-alaisesti: rakkautta, ikää, elämäntapahtumia, nuoruutta, lapsuutta ja kaikenlaisia kokemuksia, Orvokki Suvela jatkaa.

Elämän peili -esitys kurkistaa eletyn elämän muistoihin, tarjoaa reseptejä onneen ja vierailee savusaunan lämmössä:

– Ihmisen on hyvä välillä puhdistautua. Sekä henkisesti että fyysisesti, sanovat Annikki ja Erkki Gröhn, jotka ovat valmistaneet savusauna-aiheisen kohtauksen.

– Tämä näytelmä kaiken kaikkiaan on yhdenlaista puhdistautumista, Toini Koistinen jatkaa.

Tule paikalle jakamaan kanssamme yhteinen hetki teatterin ja musiikin parissa!

Ohjaus: Tommi Tihtarinen & Tiia-Mari Mäkinen
Tekstit: Osallistujien itse kirjoittamia tai valitsemia tekstejä

Liput: 5 € (sisältävät esityksen ja kahvin)

Esitykset:
Keskiviikko 30.6. kello 13.00, Kotiseutukeskus
Torstai 1.7. kello 13.00 & 17.00, Kotiseutukeskus
Perjantai 2.7. kello 17.00, Lehmon monitoimitalo