Sisältöjulkaisija

angle-left Kontiolahti investoi kuntalaisten peruspalveluihin ja työllisyyden kasvuun

Kontiolahti investoi kuntalaisten peruspalveluihin ja työllisyyden kasvuun

Kontiolahden kuntastrategian kasvun tavoitteille luodaan edellytyksiä vuonna 2021, kun historian suurimmista investointihankkeista valmistuu Lehmoon uusi päiväkoti ja kirkonkylälle yhtenäiskoulun ensimmäinen vaihe. Samanaikaisesti rakennetaan uutta sote-asemaa sekä Lehmoon yhtenäiskoulua. Heikinpellon alueelle rakennetaan kunnallistekniikkaa, jolla mahdollistetaan uusia tontteja asumiseen. Vuoden 2021 aikana käynnistyy myös Vanhan Nurmeksentien kevyen liikenteen väylän rakentaminen. Investoinnit kuntalaisten peruspalveluihin ovat merkittävät.

Kokonaisuutena nettoinvestoinnit ovat lähes 23 miljoonaa euroa ja taloussuunnittelukaudella 49 miljoonaa euroa. Talonrakennusinvestoinnit ovat noin 35 miljoonaa euroa vuosina 2021–2023. Samanaikaisesti kunnallistekniikkaa ja vesihuoltoa rakennetaan tulevina vuosina 10 miljoonalla eurolla.

Kunnan kasvustrategian mukaisesti jatketaan parhaiden olosuhteiden luomista yrittämiseen ja työntekoon. Kunnan tytäryhtiöiden Kontiolahden Yrityspalvelu Oy:n ja Kontionloikka Oy:n keskeisin tehtävä on yritysten kasvun ja kehittämisen mahdollistaminen sekä Kontiolahden alueen matkailun kehittäminen.

Tulevana vuonna käynnistyy valtakunnallinen työllisyyden kuntakokeilu, jossa kunta saa vastuun kokeiluun siirtyvien asiakasryhmien julkisten työvoima- ja yrityspalveluiden tarjoamisesta. Kuntakokeilussa on mukana Joensuun seutu. Kunta resursoi työllisyydenhoitoon käynnissä olevalla työllisyyshankkeella, jossa ovat mukana Kontiolahti, Liperi, Outokumpu ja Polvijärvi. Hankkeessa jatkokehitetään muun muassa työllistämisen palveluprosesseja, vastataan työmarkkinoiden kohtaanto-ongelmaan ja edistetään työvoiman liikkuvuutta alueella.

Kumulatiivista ylijäämää kunnalla on lähes 17 miljoonaa euroa. Vuoden 2021 talousarvio on alijäämäinen noin -1,1 miljoonaa euroa. Myös taloussuunnitteluvuodet 2022 ja 2023 ovat alijäämäisiä. Menokehitys on maltillinen, mutta koronaepidemian aiheuttama negatiivinen vaikutus verotuloihin painaa tulosta alijäämäiseksi. Tämä edellyttää jatkuvaa toimintatapojen uudistamista ja menokehityksen taittamista.

Kunnan veroprosentit ovat ennallaan eli kiinteistöverot lähes alarajoilla ja tuloveroprosentti 20,50. Verotulojen kasvuksi on arvioitu neljä prosenttia ja valtionosuudet laskevat viisi prosenttia. Valtionosuuksiin ei ole odotettavissa samanlaisia kertaluonteisia korotuksia kuin vuonna 2020 koronaepidemian vuoksi. Kunnan velkamäärä nousee tulevina vuosina investointien myötä. Ensi vuonna lainaa kunnalla arvioidaan olevan noin 3 900 euroa per asukas.

Kontiolahden väkimäärän arvioidaan kasvavan ja odotetaan, että väkimäärä olisi vuoden 2021 lopussa vajaa 15 000 asukasta. Kontiolahdella on syntyvyys kuolleisuutta suurempi ainoana kuntana Pohjois-Karjalassa. Tällä hetkellä lähtömuutto on voimakkaampaa kuin tulomuutto, mutta tonttitarjontaa parantamalla pyritään väestömäärän kasvuun.

Kontiolahden kunnanhallitus käsitteli talousarviota eilen 30.11. kokouksessaan ja kunnanvaltuusto päättää asiasta 7. joulukuuta.