Sisältöjulkaisija

angle-left Kunnassa lomautustarve väheni korvaavien työtehtävien kartoituksella puoleen

Lomautustarve väheni korvaavien työtehtävien kartoituksella puoleen – Kontiolahden kunnan yt-neuvottelut päättyivät

Kontiolahden kunnan yhteistoimintaneuvottelut on saatu päätökseen. Neuvotteluissa käsiteltiin koronaepidemian aiheuttamia vaikutuksia ja työtehtävien vähentymistä. Alkuperäisen arvion mukaan kunnan noin 650 työntekijästä 15 prosentilla nykyiset työt joko vähenisivät tai keskeytyisivät kokonaan. Työnkuvien muokkaus, korvaavien tehtävien kartoitus ja poikkeusoloihin mukautetut palvelut ovat tiputtaneet lomautustarvetta lähes puolella.

Neuvottelujen lopputuloksena kunta varautuu enintään 60 työntekijää koskeviin lomautuksiin, jotka ovat kestoltaan korkeintaan 90 päivää. Mahdolliset lomautukset kohdentuvat varhaiskasvatuksen ja puhtauspalvelujen henkilöstöön siltä osin, kun työnkuvia ei pystytä muokkaamaan tai korvaavia tehtäviä järjestämään.

– Henkilöstö on osoittanut aloitteellista asennetta, jonka vuoksi työtehtäviä on saatu muokattua merkittävästi. Kuntalaisten palvelut on pystytty turvaamaan myös poikkeusolojen aikana. Kiitos myös henkilöstöjärjestöille erinomaisesta yhteistyöstä, sanoo kunnanjohtaja Jere Penttilä.

Kunta palkkaa tulevana kesänä kesätyöntekijöitä tehtäviin, joista henkilöstöä ei lomauteta. Kunta tukee kontiolahtelaisia yrityksiä, yhdistyksiä ja kotitalouksia kesätyöntekijöiden työllistämisessä. Poikkeusaikana kunta ohjaa osan kesätyönhakijoistaan erityisesti kausityövoimaa vailla oleviin yrityksiin. Lisäksi nuoria kannustetaan kesäyrittäjyyteen.