Sisältöjulkaisija

angle-left Kuntalaiset valitsivat kuosin Kontiolahdelle

Kuntalaiset valitsivat kuosin Kontiolahdelle


Kontiolahden juhlavuoden kuosi on valittu. Kunta järjesti Oodi Kontiolahdelle -kuosisuunnittelukilpailun tulevan 150-vuotisjuhlavuoden kunniaksi. Raati valitsi äänestykseen kolme työtä, joista kuntalaiset saivat äänestää suosikkinsa.

Äänestyksessä yksi työ keräsi selvästi eniten ääniä. Kyselyyn tuli kaikkiaan noin 710 vastausta, joista voittajakuosi keräsi liki 400 ääntä. Loput äänet jakaantuivat kahden muun työn kesken. Voittajakuosin on suunnitellut Sanna Lång. Toiseksi sijoittui Niina Sormusen suunnittelema kuosi ja kolmanneksi Anniina Löytösen työ. Töihin voi kertauksenomaisesti palata kunnan nettisivuilla osoitteessa www.kontiolahti.fi/kuosiaanestys.

Voittajakuosin suunnittelija toivoo, että kuosi toisi lisää näkyvyyttä Kontiolahdelle ja iloa mahdollisimman monelle.

– Halusin tuoda kuosilla esille Kontiolahden upean luonnon sekä tunnettuja maamerkkejä. Kuosissa on muun muassa Kotiseutukeskus, Jakokosken tähtitorni, pisin mänty ja vesitorni. Myös luonto on vahvasti esillä, esimerkiksi taustalla näkyvä valkea ääriviiva on Kolvananuuron lammen ääriviiva.

Kontiolahden kuosi tulee näkymään juhlavuoden materiaaleissa ja tuotteissa, minkä lisäksi kuosi jää käyttöön myös vuoden 2023 jälkeen.

Kuosisuunnittelukilpailun yhtenä kriteerinä oli, että suunnittelijalla on jokin kytky Pohjois-Karjalaan. Iisalmessa asuva Sanna Lång on etenkin nuoruudessaan käynyt usein Joensuun alueella. Maakunnassa asuu Långin mutta myös hänen miehensä sukulaisia. Lisäksi Lång on suunnitellut opinnäytetyöhönsä liittyvät verhokuosit Joensuuhun. Hän on koulutukseltaan muotoilija ja tekstiiliartesaani.

Juhlavuoden kuosi